Hyvin ylläpidetyt piha-alueet antavat hoidetun kuvan esimerkiksi taloyhtiöstä. Siksi säännöllinen viheralueiden huolto ja kunnostus eivät vain lisää viihtyisyyttä vaan auttavat lisäksi säilyttämään kiinteistön arvon. Me InnoGreenillä teemme ylläpitotyöt taloyhtiöille sekä yritysten ja yhteisöjen ulkoalueisiin.

Ylläpitämällä pihaa se säilyy käyttökelpoisena, turvallisena ja kustannustehokkaana. Huollamme viheralueita kertaluontoisesti sekä jatkuvilla sopimuksilla. InnoGreenin jatkuva sopimus on vaivaton ja huoleton, sekä helpottaa kustannusten ennakoitavuutta ja hallintaa. Huomioimme eri kausien tarpeet ja pihaasi huoltaa tuttu ammattilainen. Jokaisesta huoltokerrasta saat aina sähköisen raportin toteutetusta huollosta ja sen toimista. Näin olet aina ajan tasalla, mitä piha-alueilla tapahtuu sekä saat ajantasaisen tiedon mahdollisista kunnostustarpeista.

Kaikki piha-alueen kasvillisuus hoidetaan juuri oikein, jotta piha pysyy siistin näköisenä ja kukoistavana.

Ylläpito edellyttää joskus kunnostussuunnitelmaa

Myös kunnostussuunnitelmat onnistuvat kauttamme. Esimerkiksi jos piha ei ole aiemmin ollut huollettavanamme, tulemme tekemään alkukartoituksen ja tarjouksen alkukunnostuksesta sekä ylläpidosta. Kunnostamisessa pihaa ei varsinaisesti muokata, vaan se palautetaan aiempaan loistoonsa. Lisäksi pihaa voidaan uudistaa asiakkaan toiveiden mukaan.

InnoGreenin huoltamalla pihalla näkyy ammattilaisen kädenjälki. Hyvin hoidettu piha-alue lisää arvostusta asukkaissa, asiakkaissa ja ohikulkijoissa. Mikäli pihasi kaipaa huoltoa, myyntimme auttaa sinut alkuun.

Palveluun liittyvät referenssit

Viimeisimmät blogikirjoitukset aiheeseen liittyen

InnoGreenin viherratkaisut tuovat kaupunkeihin viihtyisyyttä, yhteisöllisyyttä sekä laittavat melun kuriin

12.09.2023

InnoGreen kehittää ainutlaatuisia ratkaisuja vihreämpien tulevaisuuden kaupunkien puolesta. Urbaanilla vihreydellä viitataan kaupunkivihreään – kaikkeen vihreyteen mitä kaupungeissa on. InnoGreenin innovaatioiden, kuten viherpysäkin, avulla vihreys voidaan tuoda uusin lokaatioihin ja jo rakennetuille pinnoille sen sijaan, että vihreys rajoittuisi vain puistoihin.

Kokeilussa vehreä meluseinäke

04.07.2023

Melu on todellinen haitta monessa kaupungissa. Siksi me InnoGreenillä olemme mukana Helsingin kaupungin kokeilussa, jossa etsitään uusia, parempia ja ennen kaikkea vihreämpiä ratkaisuja melusaasteen taklaamiseen. Melua vastaan taistellaankin kesällä 2023 Erottajanaukiolla vehreän meluseinäkkeen keinoin. 

Palveluna vihreys – vaivatonta piristystä urbaaniin ympäristöön

16.05.2023

InnoGreenin viherpysäkki tuo vihreyden keskelle kaupunkia. Pysäkkiä voidaan muokata toiveiden mukaan ja sen rakentaminen onnistuu mihin vain. Kaikista suurin viherpysäkin hyöty on kuitenkin sen vaivattomuus – tarjoamme viherpysäkin palveluna, jossa hoidamme sen rakentamisen, ylläpidon ja talvikaudeksi varastoinnin. Kuulostaa hyvältä, eikö vain?

Ota yhteyttä

Miia Kujala

Miia Kujala

Myynti

050 401 7891

Johanna Murto

Johanna Murto

Myynti

050 431 5422

Ulkoalueiden palvelut