Hyvin ylläpidetyt piha-alueet antavat hoidetun kuvan esimerkiksi taloyhtiöstä. Siksi säännöllinen viheralueiden huolto ja kunnostus eivät vain lisää viihtyisyyttä vaan auttavat lisäksi säilyttämään kiinteistön arvon. Me InnoGreenillä teemme ylläpitotyöt taloyhtiöille sekä yritysten ja yhteisöjen ulkoalueisiin.

Ylläpitämällä pihaa se säilyy käyttökelpoisena, turvallisena ja kustannustehokkaana. Huollamme viheralueita kertaluontoisesti sekä jatkuvilla sopimuksilla. InnoGreenin jatkuva sopimus on vaivaton ja huoleton, sekä helpottaa kustannusten ennakoitavuutta ja hallintaa. Huomioimme eri kausien tarpeet ja pihaasi huoltaa tuttu ammattilainen. Jokaisesta huoltokerrasta saat aina sähköisen raportin toteutetusta huollosta ja sen toimista. Näin olet aina ajan tasalla, mitä piha-alueilla tapahtuu sekä saat ajantasaisen tiedon mahdollisista kunnostustarpeista.

Kaikki piha-alueen kasvillisuus hoidetaan juuri oikein, jotta piha pysyy siistin näköisenä ja kukoistavana.

Ylläpito edellyttää joskus kunnostussuunnitelmaa

Myös kunnostussuunnitelmat onnistuvat kauttamme. Esimerkiksi jos piha ei ole aiemmin ollut huollettavanamme, tulemme tekemään alkukartoituksen ja tarjouksen alkukunnostuksesta sekä ylläpidosta. Kunnostamisessa pihaa ei varsinaisesti muokata, vaan se palautetaan aiempaan loistoonsa. Lisäksi pihaa voidaan uudistaa asiakkaan toiveiden mukaan.

InnoGreenin huoltamalla pihalla näkyy ammattilaisen kädenjälki. Hyvin hoidettu piha-alue lisää arvostusta asukkaissa, asiakkaissa ja ohikulkijoissa. Mikäli pihasi kaipaa huoltoa, myyntimme auttaa sinut alkuun.

Palveluun liittyvät referenssit

Viimeisimmät blogikirjoitukset aiheeseen liittyen

Viherseinien kolme yllättävää hyötyä

11.12.2024

Viherseinät tunnetaan niiden vaikutuksesta hyvinvointiin ja viihtyisyyteen. Oletkin ehkä lukenut blogistamme, kuinka viherseinät ja kasvit vaikuttavat mielialaamme tai kaupunkibiodiversiteettiin. Lista viherseinien hyödyistä sen kuin jatkuu: Tässä kolme yllättävää hyötyä, jotka tekevät viherseinistä paitsi kauniin, myös toiminnallisen lisän urbaaniin ympäristöön. Näiden yllättävien hyötyjen ansiosta viherseinät ovat tärkeä osa kestävää ja toimivaa kaupunkiympäristöä.

”Näitä lisää!” – Vehreät ratikkapysäkit saivat käyttäjiltä lämpimän vastaanoton

26.11.2024

Rikastimme Hermannin rantatien ratikkapysäkkejä kasvillisuudella. WSP:n toteuttaman käyttäjäkokemuskyselyn perusteella Vehreät ratikkapysäkit vastaavat kaupunkilaisten toiveisiin ja tukevat hyvinvointia.

Ratkaisuja kaupunkivihreyden lisäämiseksi tarvitaan nyt

06.11.2024

Helsingin Sanomien uutisoima THL:n ja Luken selvitys on jälleen osoittanut, että luonnon terveyshyödyt ovat kiistattomat: luonto vähentää stressiä, parantaa mielialaa ja tukee sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia. Viheralueita kaivataan nyt erityisesti tiiviisti rakennettuihin kaupunkeihin, joissa betonin keskellä asuvat kaupunkilaiset ovat vaarassa jäädä ilman luonnon tuomaa hyvinvointia. Emme voi odottaa uusien viheralueiden kaavoittamista, vaan ratkaisuja tarvitaan nyt. 

Ota yhteyttä

Miia Kujala

Miia Kujala

Myynti

050 401 7891

Johanna Murto

Johanna Murto

Myynti & Hallinto

050 431 5422

Ulkoalueiden palvelut