Vuosi sitten Kauppakeskus Kaareen toivottiin jotain uutta ja erilaista. Kaareen tuotiin reilusti lisää vihreyttä ja viihtyisyyttä neljän suuren kasviseinän muodossa. Viherseinät ovat ihastuttaneet sekä asiakkaita että työntekijöitä. 

Viherseinät sijoitettiin kahteen eri kerrokseen siten, että näyttävät kasviseinät voi nähdä kerroksesta toiseen. Kasveja vaihdetaan osittain noin neljä kertaa vuodessa, jotta viherseinät sopivat aina kuhunkin sesonkiin ja teemaan. Esimerkiksi joulun alla kävijöitä ilahdutti upea punakukkainen seinä, ja keväällä kukkaloisto vaihtui keltaisen eri sävyihin.

Viherseinät nousivat Kaareen keväällä 2017. Vuosi viherseinien kanssa on Kauppakeskus Kaaren markkinointipäällikön Ria Leppävuoren mukaan ollut erittäin hyvä kokemus. Kauppakeskus saa kasviseinistä positiivista palautetta viikoittain, ympäri vuoden. Vihersisustus kiinnostaa selkeästi yhä useampia, ja sekä asiakkaat että kauppakeskuksen työntekijät kiittävät kasviseinien tuomaa viihtyisää ja kodikasta tunnelmaa.

”Viherseinät ovat selvästi lisänneet toisen kerroksen käyttöastetta, onhan asiakkaiden mukavampi oleskella tällaisessa tilassa. Usein näen asiakkaita hipelöimässä kasveja ja ihmettelemässä, josko ne todellakin ovat aitoja kasveja. Heille on todella kivaa kertoa kasviseinistä ja niiden toimintamekanismista”, Ria kertoo.

innogreen kaari viherseinät

Viihtyisällä ympäristöllä on positiivinen vaikutus ostokäyttäytymiseen

Hakeudumme luonnostaan tilaan, jossa viihdymme ja suuntaamme pois, kun koemme olomme epämukavaksi. Tila ja ympäristö vaikuttavat suoraan viihtyvyyteen, mutta myöskin käyttäytymiseen. Viihtyisässä ympäristössä asioidaan mieluusti, ja se jättää positiivisia muistijälkiä. Positiiviset muistijäljet vaikuttavat pidempiaikaisten ostosalueiden valintaan.

Vihersisustuksen avulla voidaan luoda tunnelmia ja uusia tiloja sekä ohjata asiakkaan kulkua. Kaaren tapauksessa toivottiin, että viihtyisyys lisäisi toisen kerroksen käyttöastetta. Kaaren toisen kerroksen käyttöaste onkin noussut upeasti jopa 119 %.

Lisäksi, mukavaan tilaan pysähdytään ja jäädään viihtymään pidemmäksikin aikaa. Tulevaisuudessa kauppakeskusten rooli kohtaamispaikkana korostuu entisestään. Kauppakeskuksiin tullaan tapaamaan ystäviä ja viettämään vapaa-aikaa.

innogreen kaari viherseinä

”Viihtyisä tila on osa yrityksen hyvää asiakaspalvelua - asiakkaille halutaan tuottaa positiivisia elämyksiä palvelusuhteen alusta loppuun. Kaupat hyötyvät myös, kun asiakkaat viihtyvät pidempään, koska silloin kynnys ostamiseen madaltuu”, kertoo myyntijohtajamme Tuomas Huovinen.

Toisessa Minä viihdyn -oppaassamme kerromme tarkemmin, miten vihreys ja viihtyvyys vaikuttavat myyntiin. Tulevaisuudessa viihtyisyyden lisääminen ja huolellinen tilasuunnittelu tulevat olemaan kauppakeskusten kilpailuvaltteja. Tämän on Kauppakeskus Kaari saanut jo kokea.