World Land Trust (WLT) on vuodesta 1989 toiminut kansainvälinen luonnonsuojeluorganisaatio, joka suojaa maailman biologisesti merkittävimpiä ja uhanalaisimpia elinympäristöjä. Olemme WLT:n tukijana osallistuneet esimerkiksi Chocó sademetsän suojeluun Kolumbiassa sekä Andien pilvimetsien ja Amazonin sademetsien suojeluun Ecuadorissa. 

Tuemme sademetsien suojelua modulaarisen kasviseinämme myynnin kautta. Jokainen myyty kasviseinäneliö suojelee noin 1 000 neliötä trooppista metsää. Lahjoituksemme WLT:lle ovat tähän mennessä auttaneet suojelemaan jo miljoona neliömetriä sademetsää ja muuta trooppista metsää, josta 459 340 neliömetriä sijaitsee Kolumbiassa ja 497 900 neliömetriä Ecuadorissa. Tällä hetkellä lahjoituksemme ohjataan Sierra Gordo Biosphere -luonnonsuojelualueelle Meksikossa sekä Argentiinan Yungas-metsän suojelutyöhön.

viherseinä innogreen oodi

Luontoarvot ja vastuullisuus ovat ohjanneet InnoGreenin toimintaa sekä tuotekehitystä alusta asti. Haluamme viedä viheralaa rohkeasti eteenpäin ja luoda vihertuotteita, jotka ovat myös yhteiskunnallisesti merkittäviä. Ekologinen ajattelutapa niin tuotteissa kuin toimintatavoissa on meille tärkeää. Lisäksi vastuullisuus näkyy halussamme suojella luontoa.

Maailmanlaajuisen kumppanuusverkoston avulla WLT rahoittaa ja tarjoaa pysyvän suojan uhanalaisille elinympäristöille ja villieläimille. Tänä päivänä 3075 kmtrooppista metsää ja muita uhanalaisia elinympäristöja suojataan World Land Trust -organisaation ja sen kumppaneiden toimesta.

“World Land Trust on tehnyt yhteistyötä InnoGreenin kanssa vuodesta 2011 lähtien ja olemme hyvin kiitollisia heidän pitkäaikaisesta tuesta. InnoGreenin tuen avulla olemme pelastaneet yli miljoona neliötä uhanalaista trooppista metsää Kolumbiassa, Ecuadorissa ja Argentiinassa”, kertoo Dan Bradbury, Director of Communications and Development, World Land Trust.

oodi viherseinä innogreen

InnoGreen 30 vuotta -blogisarja

Juhlimme tänä vuonna 30-vuotista taivaltamme. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kuuden osan blogisarjan, jossa avaamme tarkemmin filosofiaamme, arvojamme ja intohimoamme vihreyteen. Seuraavassa blogipostauksessa kerromme modulaarisen viherseinämme synnystä sekä kehitystyöstä.