Sivustollamme käytetään evästeitä (cookies). Analysoimme evästeiden avulla kerättyjä kävijätilastoja ja tietoja voidaan käyttää mainonnan kohdentamiseen muilla sivustoilla.
Voit halutessasi myös kieltää seurannan ja evästeiden käytön. Lisätietoja
Hyvin suunniteltu ja rakennettu piha palvelee käyttäjiään. Taloyhtiöiden pihoilla kulkee ja touhuaa asukkaita aina vauvasta vaariin. Usein ulkona vietetään aikaa yhdessä, jolloin pihan tulisi vastata monenlaisiin toiveisiin. Piharakentaminen ei ole vain kulu, sillä toimiva piha antaa jokaiselle asukkaalle jotakin - tekemistä, viihtymistä, yhteisöllisyyttä.
Vanhemmat pihan käyttäjät kaipaavat usein tilaa rauhoittumiselle, luonnon äänten kuuntelulle ja tunnelmoinnille. Aktiivista elämää viettävät saattavat puolestaan kaivata treenin tueksi leuanvetotankoa. Perheet toivovat turvallista leikkipaikkaa lapsille ja mahdollisesti grillikatosta aikuisille. Moni voi haaveilla istutuslaatikosta, jossa voisi kasvattaa yhteisesti yrttejä.
Pihan suunnittelu alkaa pihakäynnistä, jolloin tutustutaan pihaan ja sen käyttäjiin. Vasta sen jälkeen mietitään, millaista suunnittelua piha tarvitsee. Joskus tehdään tarkka suunnitelma, toisinaan riittää kevyempi luonnostelu. Käyttäjiensä mukaan on pihalla oltava omat alueensa rauhoittumiselle, aktiivisuudelle sekä sosiaalisille kohtaamisille. Nämä on myös sijoitettava, rajattava tai yhdistettävä toisiinsa käytännönläheisesti. Lasten tulee saada leikkiä, mutta täytyy löytyä myös tilaa hiljaisuudelle.
”Piha on monelle tärkeä kohtaamispaikka. Harmittavan usein sitä ei kuitenkaan ole suunniteltu sellaiseksi, että siellä voisi viettää aikaa läpi vuoden”, kertoo puutarhavelhomme Mats Wikström, ”olemme vähän liikaakin tottuneet siihen, että hiekkalaatikko on taivasalla, piha on pääasiassa vain nurmikkoa ja talvisin kaikki hautautuu auratun lumen alle. Pihan tulisi olla toimiva paikka, jossa voi rentoutua, tehdä ja viihtyä säässä kuin säässä.”
Alueellisen suunnittelun lisäksi pihasuunnittelussa mietitään muun muassa materiaaleja, kulun ohjausta, pihan hoitoa ja huoltoa sekä valaistusta. ”Moni olisi varmasti mielellään enemmän ulkona. Piharakennukset, katokset ja tunnelmaan sopiva valaistus mahdollistaisi pihan käyttämisen myöhään syksyyn tai läpi talven”, Mats huomauttaa.
Suunnittelemme ja rakennamme pihoja myös talvisin. Talvisin pihan käyttöaste on vähäisempi, joten hetkellinen pihan mylläys ei harmita samalla tavalla kuin kesäaikaan. Pitkän ja pimeän talven jälkeen ensimmäiset auringon säteet houkuttelevat kaikki kiireen vilkkaa pihalle. Kun piha on rakennettu valmiiksi jo talvella, pääsee siitä ja lämpenevästä säästä nauttimaan heti kevään tullen.