Birka Cruises on ruotsalainen laivayhtiö, joka liikennöi Tukholman ja Maarianhaminan väliä. Saimme toteuttaa laivan aurinkokannen vihersisustuksen. 

Birkan vihersisustus on toteutettu yhdessä laivateollisuudessa toimivan Kaeferin ja ruotsalaisen suunnittelija Tina Hellbergin kanssa. Suunnittelija halusi aurinkokannesta italialaistyylisen, Toscanaa henkivän puutarhan. Tilassa on myös uima-allas ja iltaisin kansi toimii yökerhona.

Tilan istutuksissa on käytetty sekä silkkikasveja että aitoja viherkasveja. “Totesimme suunnitteluvaiheessa, että koska istutusaltaat sijaitsivat altaan läheisyydessä, on viisasta toteuttaa vihersisustus osittain silkkikasveilla”, kertoo projektista vastannut vihersuunnittelijamme Elina Nieminen.

Birka, vihersisustus / InnoGreen

Vihersisustus by InnoGreen
Vihersisustuksen uima-altaan lähistöllä olevat osat toteutettiin silkkikasveilla.

Irtoruukuissa taas on käytetty oikeita viherkasveja. Korkeasta tilasta otettiin kaikki irti. “Valitsimme kolmisen metriä korkeita Ficus Nitida -puita. Halusimme luoda italialaista tunnelmaa valitsemalla kasveille trendikkäitä terracotta-ruukkuja. Terracotan lisäksi suuret ja näyttävät kokonaisuudet ovat kovassa huudossa”, valaisee Elina.

vihersisustus, InnoGreen
Terracotta-ruukkuihin on istutettu kolmemetrisiä Ficus Nitida -puita.

Vihersisustus, InnoGreen / Birka
Baaritiskin alaosaan asennettiin silkkikasveja tuomaan lisää vihreyttä. Tiskin alaosa valaistiin valonauhalla, jotta vihreys tulisi esille vieläkin enemmän.

Vihersisustus, InnoGreen InnoGreen, vihersisustus, Birka Cruises

Niin tilaaja kuin toteuttajakin olivat todella tyytyväisiä lopputulokseen. “Tilasta kuoriutui ihana viherkeidas. Asiakkaiden palautteen perusteella aurinkokansi on heille laivan mieluisin paikka”, hymyilee Elina. “Silloin olemme onnistuneet työssämme.”

Voisiko sinun elinpiirissäsi olla ihana ja vihreä, mieluisa paikkaa? Ota yhteyttä, niin mietitään yhdessä!