05.08.2016

Kauppakeskus Sellon uniikki vihertorni ihastuttaa

VIHERSEINÄ | VIHERSISUSTUS

Espoossa sijaitsevassa Kauppakeskus Sellossa käy tuhansia ihmisiä päivittäin. Kauppakeskuksen rooli on muuttunut yhä enemmän kauppakeskittymästä kohtaamispaikaksi, jonne saavutaan ystävien ja perheen kanssa viettämään aikaa ja viihtymään. Näin ollen sisä- ja ulkotilojen viihtyvyys on entistä suuremmassa roolissa. Olemme tehneet Kauppakeskus Sellon kanssa jo pidempään yhteistyötä vihersisustuksen puitteissa. Tällä kertaa yhteisenä tavoitteena oli luoda uniikki katseenvangitsija.

Euroopassa viherseiniä ja yllättäviä vihersisustusratkaisuja nähdään hieman enemmän kuin Suomessa, mutta muutosta on selkeästi ilmassa. ”On huomattavissa, että perinteinen ruukkuistutus ei enää riitä. Halutaan jotain erikoisempaa ja sellaista, joka tuo tilankäyttäjille elämyksiä”, kertoo Jaakko Pesonen, InnoGreenin osakas ja yksi velhoista vihertornin takana.


Idea vihertornin rakentamiseen lähti Kauppakeskus Sellon intohimosta ympäristöasioihin. Vihertornilla Sello halusi tuoda esiin tärkeitä ympäristöön ja kierrätykseen liittyviä arvoja, juhlistaa juuri ensimmäisenä eurooppalaisena kauppakeskuksena saatua Leed -sertifikaattia sekä luonnollisesti parantaa kauppakeskuksen viihtyisyyttä entisestään. Tornin lähes 900 kasvia istutettiin, eli pussitettiin, SACK -kasvatuspusseihin yhdessä Sellon asiakkaiden kanssa.

Tornia varten rakennettiin automaattinen altakastelujärjestelmä sekä alumiinikehikko, jota ympäröi kasviosat. Kuhunkin hyllyä muistuttavaan kasviosaan mahtuu neljä kasvia, ja jokaiseen tornin kerrokseen yhteensä 12 kasvia. Tornin altakastelujärjestelmä takaa sen, että kasvit kautta tornin saavat juuri oikean määrän vettä ja ravinteita pysyäkseen kukoistavina. (Lue lisää kasviseiniemme teknisestä toteutuksesta.)

Sellon vihertornin kasveja huolletaan säännöllisesti. Samoin vaihdamme paikoilleen kausikasvit, jotta tornissa riittää ihmeteltävää myös uudemman kerran.


”Odotamme wow-efektiä. Ja sitä kautta myös sanaa eteenpäin, että Sellossa on jälleen jotain katsomisen arvoista uutta ja ihmeellistä”, kertoo Sanna Kouvalainen, Kauppakeskus Sellon markkinointipäällikkö.


Katso video vihertornin pystytyksestä!

Jaa artikkeli:
Kopioi linkki

Lue myös

Viherkasvi on mahdollisesti paras työkaverisi Image
14.04.2026

Viherkasvi on mahdollisesti paras työkaverisi

Vietämme suuren osan valveillaoloajastamme töissä. Työympäristö vaikuttaa siihen, miten miellyttävältä tila tuntuu, miten hyvin työskentely sujuu ja kuinka yleisesti voimme. Vihersisustus on investointi ihmisten ja yrityksen tulevaisuuteen, mutta vastuullisten valintojen kautta se voi olla myös investointi ilmastoomme. Viherkasvi on kuin hyvä ystävä, jonka seurassa stressitasot laskevat, mieli kirkastuu ja on vain yksinkertaisesti kiva olla.

Jatka lukemista  
Ulkoviherseinät tiivistyvien kaupunkien ratkaisuna Image
16.03.2026

Ulkoviherseinät tiivistyvien kaupunkien ratkaisuna

Suomalaiset kaupungit tiivistyvät, ja samalla tarve lisätä vihreyttä, tukea luonnon monimuotoisuutta ja löytää kestäviä ratkaisuja kasvaa. Kun maapinta-alaa ei ole rajattomasti käytettävissä, katse kääntyy rakennusten julkisivuihin. Ulkoviherseinät tarjoavat mahdollisuuden tuoda vihreyttä sinne, missä perinteiselle viherrakentamiselle ei ole tilaa.

Jatka lukemista  
Viihtyisyyttä, brändiarvoa ja tuottavuutta – viherseinän todellinen hyöty Image
21.01.2026

Viihtyisyyttä, brändiarvoa ja tuottavuutta – viherseinän todellinen hyöty

Viherseinät ovat vakiintuneet osaksi modernia tilasuunnittelua. Ne vahvistavat tilan tunnelmaa, ylläpitävät luontoyhteyttä, parantavat käyttäjäkokemusta ja vaikuttavat suoraan siihen, miten ihmiset viihtyvät ja toimivat eri ympäristöissä. Kun viherseinä suunnitellaan tilan olosuhteiden ja käyttötarkoituksen mukaan, se tukee työn sujuvuutta, asiakaskokemusta ja tilan vetovoimaa jokaisena päivänä.

Jatka lukemista