Vihreyden rooli kauppakeskuksissa on suurempi kuin ensin tuleekaan ajatelleeksi. Hyvin suunniteltu, ammattitaitoisesti toteutettu ja säännöllisesti huollettu vihreys ylläpitää toivottua tunnelmaa, ohjaa kulkua ja kutsuu viihtymään myös vilkkaana sesonkina. Tutustu vihersisustuksen lukuisiin tehtäviin kauppakeskuksessa!
Vihreys ohjaa kulkua
Viherkasveja sijoitetaan usein runsaasti levähdyspaikkojen läheisyyteen. Vaistomaisesti etsimmekin katseellamme vihreää, kun haluamme päästä lepuuttamaan jalkojamme. Viheralueilla myös ohjataan kulkua esimerkiksi jakamalla käytävää pienempiin osiin. Myös aukealle paikalle sijoitettu suuri viherelementti painuu kävijöiden mieleen muuttuen näin erinomaiseksi kohtaamispaikaksi pois vilinän välittömästä läheisyydestä. ”Hei, nähdäänkö siinä viherseinän alla?”
Viherseinä toimii kohtaamispaikkana Kauppakeskus Redissä.
Vihreys liukuportaissa ohjaa kulkua yläkertaan. Kauppakeskus Kaaren viherseinät lisäsivät toisen kerroksen käyttöastetta ja asennuksen jälkeen käyttöaste nousi jopa 119%!
Vihreys ilahduttaa ja rauhoittaa
Viherkasveilla on tutkitusti lukuisia positiivisia vaikutuksia hyvinvointiimme. Luonto ja viherkasvit esimerkiksi alentavat stressiä ja rauhoittavat mieltä. Siispä ei mikään ihme, että viihdymme paremmin vehreissä tiloissa ja kasvien ympäröimälle penkille kelpaa jäädä toviksi. Kauppakeskus Sellon sisäaukiolle valikoitui runsaasti erikokoisia ja -näköisiä kasveja. Jokaisen kasvin yhteyteen on lisätty myös tiedot kasvien alkuperämaasta. Kasveissa riittää tutkailtavaa!
Vihreys tarjoaa elämyksiä
Vihreys myös yllättää ja tuo tiloihin elämyksellisyyttä. Viherkasveilla ja kasviseinillä voidaan korostaa tilallisia ominaisuuksia, kuten korkeutta, jolloin tilan tunnelma muuttuu merkittävästi. Kun kauppakeskus Ainoassa kurkkaat kohti kattoa, on valojen kaverina katseenvangitsevaa vihreyttä. Täytyy vain muistaa välillä vilkaista myös eteenpäin.
Vihreys ilmentää brändiä ja toivottua tunnelmaa
Kauppakeskus Kämp Galleriaan valikoitui suurista ruukuista muodostuvia viherkasvikokonaisuuksia. Ruukkujen värit ja materiaalit valittiin tarkoin, jotta kauppakeskuksen kerroksittain vaihtuva teema ja tunnelma jatkuisi saumattomasti tilasta toiseen. Vihreyden avulla voidaan ilmentää brändiä, haluttiinpa sitten korostaa ylellisyyttä, ekologisuutta tai vaikka yhteisöllisyyttä.
Vietämme suuren osan valveillaoloajastamme töissä. Työympäristö vaikuttaa siihen, miten miellyttävältä tila tuntuu, miten hyvin työskentely sujuu ja kuinka yleisesti voimme. Vihersisustus on investointi ihmisten ja yrityksen tulevaisuuteen, mutta vastuullisten valintojen kautta se voi olla myös investointi ilmastoomme. Viherkasvi on kuin hyvä ystävä, jonka seurassa stressitasot laskevat, mieli kirkastuu ja on vain yksinkertaisesti kiva olla.
Suomalaiset kaupungit tiivistyvät, ja samalla tarve lisätä vihreyttä, tukea luonnon monimuotoisuutta ja löytää kestäviä ratkaisuja kasvaa. Kun maapinta-alaa ei ole rajattomasti käytettävissä, katse kääntyy rakennusten julkisivuihin. Ulkoviherseinät tarjoavat mahdollisuuden tuoda vihreyttä sinne, missä perinteiselle viherrakentamiselle ei ole tilaa.
Viherseinät ovat vakiintuneet osaksi modernia tilasuunnittelua. Ne vahvistavat tilan tunnelmaa, ylläpitävät luontoyhteyttä, parantavat käyttäjäkokemusta ja vaikuttavat suoraan siihen, miten ihmiset viihtyvät ja toimivat eri ympäristöissä. Kun viherseinä suunnitellaan tilan olosuhteiden ja käyttötarkoituksen mukaan, se tukee työn sujuvuutta, asiakaskokemusta ja tilan vetovoimaa jokaisena päivänä.