Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen on kestävän kehityksen tavoite, jonka toteutuminen on jokaisen vastuulla. Myös viherrakentamiseen on löydettävä vähähiilisempiä ratkaisuja, jotta ilmastonmuutoksen vaikutuksia saadaan hillittyä. Tämänkertaisessa blogikirjoituksessa pääset tutustumaan Tutkimus- ja kehitystiimin uuteen työntekijään, Angelina Arialiin, ja hänen ajatuksiin kestävästä rakentamisesta.
Angelina Arial on ympäristötekniikan opiskelija, ja hän aloitti InnoGreenin Tutkimus- ja tuotekehitystiimissä elokuussa 2021. Arial keskittyy opinnoissaan vesitekniikkaan ja kestävään rakentamiseen. ”Päädyin InnoGreenille, koska haluan edistää ekologista kestävyyttä”, Arial kertoo, ”Tutkimukseen pohjautuvilla tuotteilla ja konsepteilla, jotka käsittävät kestävyyden moniulotteisena tavoitteena, on potentiaali hillitä kaupunkien ympäristöuhkia. Koen tärkeäksi, että voin kantaa korteni kekoon tällaisten ratkaisujen eteen.”
Asiantuntevat materiaali- ja kasvivalinnat pienentävät hiilijalanjälkeä
Kestävää huomista palveleva viherrakentaminen syntyy Arialin mukaan ainoastaan kriittisen kehitystyön tuloksena. ”Voisi äkkiseltään luulla, että kaikki viherrakentaminen on hyvästä, koska kasvillisuus vähentää hiilidioksidipäästöjä. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen”, Arial toteaa. Kasvit sitovat rakenteisiinsa ja maaperään hiilidioksidia, mutta asiantuntevalla maaperän ja lajiston valinnalla positiivista vaikutusta voidaan tehostaa huomattavasti.
”Viherrakentamisen yhteydessä tulee myös huomioida sekä rakenteiden valmistuksesta että niiden ylläpidosta aiheutuva hiilijalanjälki eli kasvihuonekaasujen määrä”, Arial kertoo. Hiilijalanjälkeä voidaan pienentää esimerkiksi valitsemalla luonnonmukaisesti ja lähellä tuotetut rakennusmateriaalit, kuten kotimainen puu. Huollon ilmastokuormaa voidaan keventää helppohoitoisilla, monipuolisilla ja kotimaisilla lajivalinnoilla sekä sopivalla istutustiheydellä. ”Näitä tekijöitä me pohdimme, kun suunnittelemme uusia tuotteita”, Arial toteaa hymyillen.
Kestävää kehitystä edistävän viherrakentamisen suunnitteluun tarvitaan yhteistyötä
Aidosti kestävää kehitystä tukevan viherrakentamisen suunnitteluun ja toteutukseen ei yleensä riitä yhden tahon osaaminen, vaan paras lopputulos syntyy useiden asiantuntijoiden yhteistyön tuloksena. ”Viherrakentaminen voi parhaimmillaan vähentää kaupunkialueen hiilidioksidipäästöjä myös esimerkiksi vähentämällä energiankulutusta. Tämäntyyppisten ratkaisujen suunnitteluun tarvitaan kuitenkin useiden tahojen osaamista”, Arial kertoo.
”Viherrakentamisen tulisi tarjota vastauksia sekä kaupungin ekologiseen että sosiaaliseen kestävyysvajeeseen. Nämä ovat suuria kysymyksiä, ja ratkaisuja valmistellessa on tärkeää kuulla monipuolisesti ihmisiä, jotka tuntevat kaupungin, ympäristön ja asukkaiden tarpeet”, Arial summaa.
Toiveena näyttävä sisäänkäynti? Kausikasveissa on syytä luottaa ammattilaiseen muutamastakin syystä. Jatkuva palvelu on huoletonta ja lisäksi ammattilainen osaa valita kohteeseen sopivat kasvit luonnonmukaisuutta unohtamatta. Ammattilaisen hoitamana ulkoalue on kutsuva vuoden ympäri.
Kaupunkien keskustat voivat kesällä olla jopa yli kymmenen astetta ympäröivää seutua lämpimämpiä. Kasvit, puut ja pensaat voivat viilentää kaupunkiympäristöä ja tehdä siitä miellyttävämmän paikan asua ja olla. InnoGreenin viherkalusteissa yhdistyvät varjostava vehreys, levähdyspaikka sekä nyt myös viilentävä vesisumu. Elokuussa Helsingin keskuskirjasto Oodin edustalla ollut viherpysäkki, eli viilennyspiste, sai huomiota mediassa sekä kiitosta kaupunkilaisilta.
Kaupungit kuumenevat, ja tiiviisti rakennetussa keskustassa isoille puille ei ole tilaa. Latvuspeittävyys kasvaa hitaasti, mutta helteet ovat täällä jo nyt. Kun kaupunkiluontoa ei voida lisätä rakentamalla viheralueita, tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja lisätä vihreyttä rakennetuille pinnoille, kuten seinille, katoille tai vaikka ratikkapysäkeille. InnoGreen kehittää nyt uutta siirrettävää minimetsää, joka mahdollistaisi myös täysimittaisten puiden lisäämisen kaupunkikuvaan.