01.07.2021

Tutkimus hulevesien hallinnasta edistää kestävää kaupungistumista

INNOVAATIOT | KAUPUNKISUUNNITTELU | BIODIVERSITEETTI

Valtoimenaan kaduilla virtaava sade- ja sulamisvesi hankaloittaa kaupungin toimintaa. Suodattamaton hulevesi kuormittaa myös ympäristöä, koska katujen lika ja haitta-aineet kulkeutuvat sen mukana. Luonnonmukaiset huleveden hallinnan ratkaisut ovat olennainen osa tulevaisuuden kaupunkia, mutta ratkaisujen kehittäminen ei onnistu ilman asiantuntevaa tutkimusta.


Kaupungit tarvitsevat keinoja hulevesien hallintaan


Hulevesi on rakennetun alueen koville pinnoille kertyvää sade- ja sulamisvettä, joka ei pääse imeytymään maahan tai kerkeä haihtumaan. Pintavalunta johdetaan yleensä erillistä hulevesiverkostoa pitkin mereen tai vesistöön, jonne kulkeutuvat myös huleveden mukanaan kuljettama lika ja haitta-aineet.


Huleveteen liittyy ympäristökuormituksen lisäksi kaupunkitulvien vaara. Tulvivat kadut ja vellovat alikulut voivat aiheuttaa huomattavia ongelmia. ”On ennustettu, että ilmastonmuutoksen seurauksena rajut rankkasateet yleistyvät. Tämä edellyttää tehokkaita ja kestäviä ratkaisuja, joilla taklataan rakennettujen alueiden hulevesiverkostoihin kohdistuva kuormitus”, kertoo Tutkimus- ja kehitystiimin harjoittelija Mathilde Cuvelier.



Kasvillisuus vähentää, suodattaa ja haihduttaa hulevettä


”Kasvillisuus on tehokas keino hulevesien hallintaan”, Cuvelier kertoo. Se suodattaa hulevedestä kiinteän aineksen mukana ympäristölle haitallisia aineita sitoen lisäksi esimerkiksi ravinteita. Kasvit pienentävät kaupunkitulvien riskiä haihduttamalla, sitomalla ja viivyttämällä pintavaluntaa. ”Hulevesien hallinta on viisainta järjestää luonnonmukaisesti. Ammattitaidolla suunniteltu vihreä ratkaisu paitsi ehkäisee huleveden haittoja, myös suojelee luonnon monimuotoisuutta”, Cuvelier toteaa.



Tutkimus mahdollistaa tehokkaan hulevesiratkaisun


Vihreät hulevesien hallinnan ratkaisut ovat olennainen osa huomisen kaupunkia, mutta niiden suunnittelussa on haasteensa. ”Luonnonmukaisesta hulevesien hallinnasta ei vielä tiedetä paljoa. Selvitämme tällä hetkellä suodattamisen kannalta parhaita kasvilajeja ja maaperän mikrobipitoisuuksia. Ne vaikuttavat huomattavasti esimerkiksi viherseinän kykyyn suodattaa hulevettä”, sanoo Cuvelier.


”Työ on kieltämättä hankalaa, mutta sitäkin merkityksellisempää”, Cuvelier lisää hymyillen. ”Huleveden pulmat, kuten monet muutkin hydrologian kysymykset, ovat suuria, koska ne vaikuttavat veden kiertoon. Tutkimus, jota teemme tänään, voi joskus jopa osaltaan turvata puhtaan veden saatavuuden”, hän toteaa.

Mathilde Cuvelier on Tutkimus- ja kehitystiimin harjoittelija kesällä 2021. Hän opiskelee hydrologiaa ja avustaa tutkija Long Xietä hulevesitutkimuksissa.
Jaa artikkeli:
Kopioi linkki

Lue myös

Viherkasvi on mahdollisesti paras työkaverisi Image
14.04.2026

Viherkasvi on mahdollisesti paras työkaverisi

Vietämme suuren osan valveillaoloajastamme töissä. Työympäristö vaikuttaa siihen, miten miellyttävältä tila tuntuu, miten hyvin työskentely sujuu ja kuinka yleisesti voimme. Vihersisustus on investointi ihmisten ja yrityksen tulevaisuuteen, mutta vastuullisten valintojen kautta se voi olla myös investointi ilmastoomme. Viherkasvi on kuin hyvä ystävä, jonka seurassa stressitasot laskevat, mieli kirkastuu ja on vain yksinkertaisesti kiva olla.

Jatka lukemista  
Ulkoviherseinät tiivistyvien kaupunkien ratkaisuna Image
16.03.2026

Ulkoviherseinät tiivistyvien kaupunkien ratkaisuna

Suomalaiset kaupungit tiivistyvät, ja samalla tarve lisätä vihreyttä, tukea luonnon monimuotoisuutta ja löytää kestäviä ratkaisuja kasvaa. Kun maapinta-alaa ei ole rajattomasti käytettävissä, katse kääntyy rakennusten julkisivuihin. Ulkoviherseinät tarjoavat mahdollisuuden tuoda vihreyttä sinne, missä perinteiselle viherrakentamiselle ei ole tilaa.

Jatka lukemista  
Viihtyisyyttä, brändiarvoa ja tuottavuutta – viherseinän todellinen hyöty Image
21.01.2026

Viihtyisyyttä, brändiarvoa ja tuottavuutta – viherseinän todellinen hyöty

Viherseinät ovat vakiintuneet osaksi modernia tilasuunnittelua. Ne vahvistavat tilan tunnelmaa, ylläpitävät luontoyhteyttä, parantavat käyttäjäkokemusta ja vaikuttavat suoraan siihen, miten ihmiset viihtyvät ja toimivat eri ympäristöissä. Kun viherseinä suunnitellaan tilan olosuhteiden ja käyttötarkoituksen mukaan, se tukee työn sujuvuutta, asiakaskokemusta ja tilan vetovoimaa jokaisena päivänä.

Jatka lukemista