21.04.2021

Miksi pihasuunnittelu kannattaa?

BIODIVERSITEETTI | PIHASUUNNITTELU

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - myös pihaa rakentaessa! Ammattitaidolla suunniteltu piha on kuin lisähuone, jossa voi tehdä etätöitä, rentoutua pitkän päivän jälkeen tai järjestää vaikka puutarhajuhlia. Jokainen piha on erilainen, ja onnistuneen suunnitelman luominen vaatii kykyä hahmottaa pihan mahdollisuudet sekä esimerkiksi maaperän muodosta johtuvat haasteet.


Ammattimainen suunnittelu takaa laadukkaan lopputuloksen


Ammattilaisen tekemä pihasuunnitelma ottaa huomioon pihan ominaisuudet ja varmistaa, että oleskelutilat, istutusalueet ja kulkuväylät sulautuvat yhdeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi. Selkeä ja tarkka suunnitelma säästää rahaa rakennusvaiheessa. Huolellisesti laaditun suunnitelman pohjalta toteutuksen kilpailutus on tehokkaampaa ja rakentaminen selkeää ja sujuvaa. Luonnollisesti myös lopputulos näyttää toivotun mukaiselta, kun lähtökohdat ja muutokset ovat alussa yhteisesti sovittu ja piirroksin havainnollistettu.


Mutkattomin sekä budjetin puolesta järkevin tapa tehdä piharemontti on hankkia suunnittelu ja rakennustyöt saman katon alta. Tällöin pihastasi on vastuussa yksi luotettava taho, joka vastaa projektin viemisestä alusta loppuun aikataulussa. Myös mahdollisiin muutoksiin pystytään reagoimaan huomattavasti nopeammin. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous piharemontista!



Käyttäjiensä näköinen piha


Pihan suunnittelu lähtee aina liikkeelle asiakkaan tarpeista ja toiveista. Pihasuunnittelijamme Tuomas Kokkonen mainitsee, että helppohoitoisuus ja ympärivuotisuus ovat tällä hetkellä toivotuimpia ominaisuuksia pihaa suunniteltaessa. Lisäksi toivotaan vihreämpiä ratkaisuja hulevesien hallintaan.


”Pihalta kaivataan viihtyisyyttä, käytännöllisyyttä sekä tilaa olla ja vain nauttia. Pihan tulisi olla paikka, jossa voi ottaa rennosti stressaamatta jatkuvasta ylläpidosta. Ympärivuotisuuden huomioon ottaminen suunnittelussa takaa, että piha näyttää edustavalta kesän lisäksi myös muina vuodenaikoina. Fiksuilla hulevesiratkaisuilla säästetään aikaa, vaivaa sekä ympäristöä, kun ylimääräiset vedet ohjataan kasvien käyttöön”, Tuomas kertoo.



Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen osana pihasuunnittelua


Kauniin ja toimivan lisäksi, pyrimme aina suunnittelemaan pihat luonnon ehdoilla. Pyrimme löytämään ratkaisuja, jotka tukisivat luonnon monimuotoisuutta sekä palvelisivat parhaiten ekologiaa.


Tuomas kertoo, että tällä hetkellä suunnittelutyössään häntä inspiroi hulevesien hallintaa tukevat piharakenteet sekä elinympäristöjen luominen eri eläinlajeille. Vehreä piha ja tietyt kasvit voivat myös houkutella pihapiiriin esimerkiksi perhosia ja lintuja.


Hulevesien hallinta omalla tontilla onnistuu esimerkiksi sadepuutarhan avulla. Sadepuutarhan rakenteet keräävät sadeveden kasvien hyödynnettäväksi, minkä johdosta juomakelpoista vesijohtovettä kuluu vähemmän puutarhan kasteluun ja viemäriverkoston turha kuormittuminen vähentyy merkittävästi.

Esimerkki imeytysputkilla toteutetusta hulevesien hallinnasta, missä tontilla ongelmana olleet naapurin pihalle valuneet hulevedet ohjataan istutusalueen alle imeytysputkeen, josta ne pikkuhiljaa päätyvät kasvillisuuden käyttöön.
Profile
Miia Kujala
miia.kujala@innogreen.fi
050 401 7891
Aloitetaan yhdessä pihasi suunnittelu!
Jaa artikkeli:
Kopioi linkki

Lue myös

Oikeat kasvit oikeaan paikkaan – kausikasvit ammattilaiselta Image
23.09.2026

Oikeat kasvit oikeaan paikkaan – kausikasvit ammattilaiselta

Toiveena näyttävä sisäänkäynti? Kausikasveissa on syytä luottaa ammattilaiseen muutamastakin syystä. Jatkuva palvelu on huoletonta ja lisäksi ammattilainen osaa valita kohteeseen sopivat kasvit luonnonmukaisuutta unohtamatta. Ammattilaisen hoitamana ulkoalue on kutsuva vuoden ympäri.

Jatka lukemista  
Ovatko viherkalusteet ratkaisu kuumeneviin kaupunkeihin? Image
02.09.2026

Ovatko viherkalusteet ratkaisu kuumeneviin kaupunkeihin?

Kaupunkien keskustat voivat kesällä olla jopa yli kymmenen astetta ympäröivää seutua lämpimämpiä. Kasvit, puut ja pensaat voivat viilentää kaupunkiympäristöä ja tehdä siitä miellyttävämmän paikan asua ja olla. InnoGreenin viherkalusteissa yhdistyvät varjostava vehreys, levähdyspaikka sekä nyt myös viilentävä vesisumu. Elokuussa Helsingin keskuskirjasto Oodin edustalla ollut viherpysäkki, eli viilennyspiste, sai huomiota mediassa sekä kiitosta kaupunkilaisilta.

Jatka lukemista  
Kaupunkien kuumeneminen vaatii uusia keinoja lisätä latvuspeittävyyttä Image
08.07.2026

Kaupunkien kuumeneminen vaatii uusia keinoja lisätä latvuspeittävyyttä

Kaupungit kuumenevat, ja tiiviisti rakennetussa keskustassa isoille puille ei ole tilaa. Latvuspeittävyys kasvaa hitaasti, mutta helteet ovat täällä jo nyt. Kun kaupunkiluontoa ei voida lisätä rakentamalla viheralueita, tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja lisätä vihreyttä rakennetuille pinnoille, kuten seinille, katoille tai vaikka ratikkapysäkeille. InnoGreen kehittää nyt uutta siirrettävää minimetsää, joka mahdollistaisi myös täysimittaisten puiden lisäämisen kaupunkikuvaan.

Jatka lukemista