04.01.2021

Voiko viherseinän avulla suodattaa mikromuoveja hulevedestä?

INNOVAATIOT | VIHERSEINÄ | KAUPUNKISUUNNITTELU

InnoGreen selvittää parhaillaan, miten tehokkaasti hulevettä voidaan suodattaa puhtaaksi mikromuoveista viherseinän avulla. Tutkimusta varten Helsingin Konalaan on pystytetty modulaarinen viherseinä, johon ohjataan Kehä I:ltä valuvat hulevedet. Tutkimus on yksi Itämerihaasteen nopeista kokeiluista.

Suomen merialueilla suurin mikromuovin lähde on tieliikenteestä tuleva renkaiden kulumisen aiheuttama mikroroskaantuminen (Suomen ympäristökeskuksen raportti 9/2020). Tulos on linjassa aikaisempien, kansainvälisten tutkimusten kanssa. Mikromuovit aiheuttavat luonnossa monenlaista vahinkoa: kasvien kannalta mikromuovit voivat heikentää ravinteiden kulkeutumista ja vastaavasti kuljettaa mukanaan haitallisia epäpuhtauksia. ”Useissa tutkimuksissa on havaittu, että ihmisen elimistöön päätyessään mikromuovit voivat vaikuttaa hyvinvointiin esimerkiksi heikentämällä lisääntymiskykyä ja immuunijärjestelmää”, kertoo InnoGreenin tutkija Long Xie.



Hulevesien hallinta kaupungissa


Kaupunkialueilta vesistöihin kulkeutuvat hulevedet ovat merkittävä kuormituksen lähde. Hulevedellä tarkoitetaan poisohjattavaa sade- ja sulamisvettä, joka usein johdetaan viemäristön kautta vesistöihin. Hulevesi kuljettaa mukanaan paitsi rengaspölyä, myös muita haitallisia partikkeleita. Kaupunkien tiivistyminen ja äärevien sadeilmiöiden lisääntyminen hankaloittavat hulevesien hallintaa ja asettavat haasteen kestävälle kaupungistumiselle. ”Tiiviiseen kaupunkirakenteeseen eivät sovi perinteiset laajat ja luonnonmukaiset kosteikkotyyppiset ratkaisut”, kertoo Itämerihankkeen koordinaattori Lotta Ruokanen, ”monenlaisia kompakteja suodatinrakenteita integroituna hulevesijärjestelmiin on kokeiltu, mutta vakiintuneita ja laajasti käytössä olevia ratkaisuja ei vielä ole.”

Lupaavia tuloksia: viherseinällä voidaan suodattaa mikromuoveja.

InnoGreenin testauksessa pyritään vahvistamaan viherseinän mahdollinen rooli hulevesien puhdistamisessa mikromuoveista. Viherseinän vahvuuksia suodatinrakenteena ovat luonnollisuus ja kompakti rakenne. Rakenteensa ansiosta viherseinä voisi olla integroitavissa esimerkiksi siltarakenteisiin. ”Hulevesien puhdistaminen viherseinän avulla vaikuttaa olevan lupaava ratkaisu sekä rakennuksiin että tieliikenteeseen”, Ruokanen toteaa.


”Hulevesien puhdistaminen viherseinän avulla vaikuttaa olevan lupaava ratkaisu sekä rakennuksiin että tieliikenteeseen.”


Viherseinän ominaisuuksista suodatinratkaisuna odotetaan vielä tuloksia, mutta joitakin asioita voidaan jo sanoa ääneen. ”Tulokset viherseinän kyvystä suodattaa mikromuoveja ovat tähän mennessä olleet lupaavia”, kertoo Xie, joka on vastuussa tutkimuksen laboratorionäytteistä ja niiden analysoinnista. Tutkimukseen sisältyy viherseinän suodatuskyvyn lisäksi puhdistusprosessin kannalta optimaalisen mikrobi-inakulaation, maaperätyyppien ja kasvilajikkeiden selvittäminen sekä puhdistusjärjestelmän elinajan määrittäminen. Kokeilun ympärillä tullaan tekemään jatkotutkimuksia ja mikromuoviongelmaan tarttuvia yhteistyökumppaneita etsitään.


Lue myös: Mikromuovien päätymistä Itämereen pyritään estämään viherseinän avulla.

Profile
Long Xie
TUTKIJA, TUTKIMUS- JA KEHITYSTIIMI
long.xie@innogreen.fi
+358451637393
Jaa artikkeli:
Kopioi linkki

Lue myös

Viherkasvi on mahdollisesti paras työkaverisi Image
14.04.2026

Viherkasvi on mahdollisesti paras työkaverisi

Vietämme suuren osan valveillaoloajastamme töissä. Työympäristö vaikuttaa siihen, miten miellyttävältä tila tuntuu, miten hyvin työskentely sujuu ja kuinka yleisesti voimme. Vihersisustus on investointi ihmisten ja yrityksen tulevaisuuteen, mutta vastuullisten valintojen kautta se voi olla myös investointi ilmastoomme. Viherkasvi on kuin hyvä ystävä, jonka seurassa stressitasot laskevat, mieli kirkastuu ja on vain yksinkertaisesti kiva olla.

Jatka lukemista  
Ulkoviherseinät tiivistyvien kaupunkien ratkaisuna Image
16.03.2026

Ulkoviherseinät tiivistyvien kaupunkien ratkaisuna

Suomalaiset kaupungit tiivistyvät, ja samalla tarve lisätä vihreyttä, tukea luonnon monimuotoisuutta ja löytää kestäviä ratkaisuja kasvaa. Kun maapinta-alaa ei ole rajattomasti käytettävissä, katse kääntyy rakennusten julkisivuihin. Ulkoviherseinät tarjoavat mahdollisuuden tuoda vihreyttä sinne, missä perinteiselle viherrakentamiselle ei ole tilaa.

Jatka lukemista  
Viihtyisyyttä, brändiarvoa ja tuottavuutta – viherseinän todellinen hyöty Image
21.01.2026

Viihtyisyyttä, brändiarvoa ja tuottavuutta – viherseinän todellinen hyöty

Viherseinät ovat vakiintuneet osaksi modernia tilasuunnittelua. Ne vahvistavat tilan tunnelmaa, ylläpitävät luontoyhteyttä, parantavat käyttäjäkokemusta ja vaikuttavat suoraan siihen, miten ihmiset viihtyvät ja toimivat eri ympäristöissä. Kun viherseinä suunnitellaan tilan olosuhteiden ja käyttötarkoituksen mukaan, se tukee työn sujuvuutta, asiakaskokemusta ja tilan vetovoimaa jokaisena päivänä.

Jatka lukemista