Vihersuunnittelussa huomioidaan brändi, arvot, tilat sekä tilan käyttäjät kokonaisuutena. Viihtyisyyttä unohtamatta! Ammattitaitoinen vihersuunnittelu kannattaa, sillä se mahdollistaa ekologisen ja mahdollisimman kustannustehokkaan sekä aikaa kestävän vihertoteutuksen.
Suunnittelemme useiden vuosien kokemuksella vihreyttä ja persoonallisia ratkaisuja toimitiloihin, myymälöihin, edustustiloihin, messuille sekä muihin vehreyttä kaipaaviin kohteisiin. Vihersuunnitelmasta hyötyvät myös arkkitehdit sekä rakennuttajat. Mahdollisimman näyttävä ja viimeistelty lopputulos saadaan, kun vihersuunnitelma laaditaan hyvissä ajoin suunnittelutyön edetessä.
Vihersuunnitteluun sisältyy alkukartoitus, luonnosehdotus, lopullinen toteutussuunnitelma sekä työselostus havainnekuvineen. Kokonaisvaltaisen suunnitelman avulla saat pyydettyä tarkan kustannuslaskelman vihersisustuksen toteuttamiselle. Tilatessasi suunnittelun meiltä, saat sparrausta ja tukea visiollesi, uusia ideoita sekä kattavan suunnitelman vihersisustuksen toteuttamiseen.
Vihersuunnitelmasta hyötyvät myös arkkitehdit ja rakennuttajat
Alkukartoituksessa käydään yhdessä läpi tilat ja toiveet, joiden pohjalta hahmotellaan toimenpiteet tilojen viihtyisyyden kohentamiseksi. Suunnittelijamme tutustuu tilojen olosuhteisiin, ottaa tarvittavat mitat ja kertoo vihersisustuksen mahdollisuuksista. Suunnittelua ohjaa myös vihersisustukseen käytettävissä oleva budjetti.
Alkukartoituksen jälkeen esitetään ensimmäisiä visuaalisia luonnosehdotuksia viherratkaisuista ja tilamuutoksista. Alustavaa vihersuunnitelmaa voidaan vielä muokata toiveiden mukaisesti esimerkiksi perinteisempään tai rohkeampaan suuntaan.
”Luovat ideat ja tilan olosuhteet ohjaavat suunnittelun kulkua. Esimerkiksi arkkitehtuuri, kaluste- ja materiaalivalinnat sekä valon määrä ja suunta vaikuttavat vihersuunnittelijan kehitysideoihin. Myös yrityksen brändillä ja arvoilla on suuri merkitys, mutta ennen kaikkea kuuntelemme asiakkaan toiveita sekä visioita ja me sitten ideoimme keinoja niiden toteuttamiseksi”, kertoo InnoGreenin sisustus- ja vihersuunnittelija Liivika Muur.
Työselostuksessa ilmenee toteutuksen osa-alueet tuotetietoineen. Jokainen ehdotuksemme on tarkoin räätälöity asiakkaan tarpeet huomioiden. Toteutuksen eri vaiheita ovat muun muassa heti toteutettavat ratkaisut ja jatkossa huomioitavat toimenpiteet sekä täydennykset. Pyrimme aina tarjoamaan mahdollisimman ekologisia ratkaisuja, joiden avulla vihersisustuksesta on iloa vuosiksi.
Vihersuunnitteluun kuuluu lisäksi havainnekuvat, jotka helpottavat ideoiden ja tiedon jakamista sekä lopullisen kokonaisuuden hahmottamista. Suunnitelma viimeistellään tuoteluettelolla kuvineen. Lopullisen suunnitelman sekä tuoteluettelon pohjalta voidaan laskea tarkka kustannuslaskelma vihersisustuksen toteuttamiselle ja ylläpidolle.
”Huolellisesta vihersuunnittelusta hyötyvät myös arkkitehdit ja rakennuttajat. Kun vihersuunnittelu aloitetaan projektin alkuvaiheessa ja pääsemme suunnittelemaan tilaratkaisuja yhdessä arkkitehtien, sisustussuunnittelijoiden ja rakennuttajien kanssa, syntyy mahdollisimman näyttävät ja tilaan parhaiten sopivat vihertoteutukset, joissa myös huolto on huomioitu” Liivika Muur kertoo.
Vihersuunnittelu sisältää:
Kysy lisää vihersuunnittelusta: myynti@innogreen.fi
Vietämme suuren osan valveillaoloajastamme töissä. Työympäristö vaikuttaa siihen, miten miellyttävältä tila tuntuu, miten hyvin työskentely sujuu ja kuinka yleisesti voimme. Vihersisustus on investointi ihmisten ja yrityksen tulevaisuuteen, mutta vastuullisten valintojen kautta se voi olla myös investointi ilmastoomme. Viherkasvi on kuin hyvä ystävä, jonka seurassa stressitasot laskevat, mieli kirkastuu ja on vain yksinkertaisesti kiva olla.
Suomalaiset kaupungit tiivistyvät, ja samalla tarve lisätä vihreyttä, tukea luonnon monimuotoisuutta ja löytää kestäviä ratkaisuja kasvaa. Kun maapinta-alaa ei ole rajattomasti käytettävissä, katse kääntyy rakennusten julkisivuihin. Ulkoviherseinät tarjoavat mahdollisuuden tuoda vihreyttä sinne, missä perinteiselle viherrakentamiselle ei ole tilaa.
Viherseinät ovat vakiintuneet osaksi modernia tilasuunnittelua. Ne vahvistavat tilan tunnelmaa, ylläpitävät luontoyhteyttä, parantavat käyttäjäkokemusta ja vaikuttavat suoraan siihen, miten ihmiset viihtyvät ja toimivat eri ympäristöissä. Kun viherseinä suunnitellaan tilan olosuhteiden ja käyttötarkoituksen mukaan, se tukee työn sujuvuutta, asiakaskokemusta ja tilan vetovoimaa jokaisena päivänä.