26.09.2016

Työntekijän viihtymisen tulisi olla myös johtajan intressi

TYÖHYVINVOINTI

Työnhyvinvointi puhuttaa — liika istuminen maksaa Suomelle miljoonia ja nuorten kunto on rappiolla. Moni voi työssään huonosti. Pelko ja ahdistus ajavat yritykset koviin leikkauksiin. Ensimmäisenä kärsivät työntekijät.

Kuva on pelottava ja epämiellyttävä, ja työhyvinvointiin asennoidutaan usein epäilevästi. Jos kuitenkin haluat oikeasti olla kilpailukykyinen tulevaisuudessakin, kannattaa sinun sijoittaa työntekijöihin jo tänään. Miksikö? Yksinkertaisesti sanottuna työssään viihtyvät työntekijät saavat aikaan enemmän tulosta. Työhön suunnataan työntekijän omasta tahdosta enemmän aikaa ja vaivaa. Tulosten myötä myös motivaatio on korkeampi ja työn laatu huomattavasti parempaa ja tasalaatuisempaa.


Laadun, tulosten sekä korkean motivaatiotason ansiosta arjen puurtaminen sekä haasteet eivät tunnu työntekijästä ylitsepääsemättömiltä. Monesti tilanne on jopa päinvastoin, sillä oman työn haasteista opitaan nauttimaan. Nykyisillä resursseilla ansaittu tuotannon kasvu sekä laadun parantuminen tarkoittavat suurempia tuottoja sekä korkeampia voittoja. Uuden työntekijän palkkaamista ei turhaan kutsuta investoinniksi. Se on investointi, joka huoltapidettynä kantaa ja vie yritystä eteenpäin vuosien tai jopa vuosikymmenten ajan.

Hyvinvointi ja strategia vai hyvinvointistrategia?


Monen asiantuntijan mukaan työhyvinvointi tulee istuttaa syvälle strategiaan, sillä muutoin se jää muiden kehityskohteiden alle. Jos ja kun hyvinvointi kiinnitetään yrityksen strategiaan, henkilöstössä on havaittavissa positiivisia yrityksen tulokseen asti vaikuttavia muutoksia. Työntekijät alkavat kokea intohimoa ja vastuuta yritystä ja sen missiota kohtaan. Kun työhyvinvointi on listattu yrityksen strategiaan, myös johtajille syntyy vastuu henkilöstön hyvinvoinnista sekä työntekijöiden viihtymisestä omassa työssään.


Kirjoitimme työhyvinvoinnista oppaan. Mikäli koet asian itsellesi tärkeäksi, lataa ilmainen oppaamme täältä. Opas esittelee työviihtyvyyttä parantavia avainseikkoja sekä työnantajan että työntekijän näkökulmasta.

Jaa artikkeli:
Kopioi linkki

Lue myös

Viherkasvi on mahdollisesti paras työkaverisi Image
14.04.2026

Viherkasvi on mahdollisesti paras työkaverisi

Vietämme suuren osan valveillaoloajastamme töissä. Työympäristö vaikuttaa siihen, miten miellyttävältä tila tuntuu, miten hyvin työskentely sujuu ja kuinka yleisesti voimme. Vihersisustus on investointi ihmisten ja yrityksen tulevaisuuteen, mutta vastuullisten valintojen kautta se voi olla myös investointi ilmastoomme. Viherkasvi on kuin hyvä ystävä, jonka seurassa stressitasot laskevat, mieli kirkastuu ja on vain yksinkertaisesti kiva olla.

Jatka lukemista  
Ulkoviherseinät tiivistyvien kaupunkien ratkaisuna Image
16.03.2026

Ulkoviherseinät tiivistyvien kaupunkien ratkaisuna

Suomalaiset kaupungit tiivistyvät, ja samalla tarve lisätä vihreyttä, tukea luonnon monimuotoisuutta ja löytää kestäviä ratkaisuja kasvaa. Kun maapinta-alaa ei ole rajattomasti käytettävissä, katse kääntyy rakennusten julkisivuihin. Ulkoviherseinät tarjoavat mahdollisuuden tuoda vihreyttä sinne, missä perinteiselle viherrakentamiselle ei ole tilaa.

Jatka lukemista  
Viihtyisyyttä, brändiarvoa ja tuottavuutta – viherseinän todellinen hyöty Image
21.01.2026

Viihtyisyyttä, brändiarvoa ja tuottavuutta – viherseinän todellinen hyöty

Viherseinät ovat vakiintuneet osaksi modernia tilasuunnittelua. Ne vahvistavat tilan tunnelmaa, ylläpitävät luontoyhteyttä, parantavat käyttäjäkokemusta ja vaikuttavat suoraan siihen, miten ihmiset viihtyvät ja toimivat eri ympäristöissä. Kun viherseinä suunnitellaan tilan olosuhteiden ja käyttötarkoituksen mukaan, se tukee työn sujuvuutta, asiakaskokemusta ja tilan vetovoimaa jokaisena päivänä.

Jatka lukemista