Viherseinä yllättää ja ihastuttaa

Viherseinä viihtyy parhaiten sisätilassa, jossa lämpötila pysyy yli 15 asteen. Hetkellisiä tempauksia varten viherseiniä on mahdollista myös rakentaa ulkotiloihin. Tällöin kasvien kunto säilyy hyvänä muutamasta päivästä viikkoon. Lähtökohtaisesti viherseinä voi olla minkä tahansa muotoinen. Tyypillisin toteuttamamme viherseinä tehdään aidoista kasveista ja suorakaiteen muotoon. Aika ajoin tila tai tarve on kuitenkin jotain aivan muuta.

Suosimme aina aitojen kasvien käyttöä, jos se vain on mahdollista tilan ja käyttäjien puolesta. Viherseinissä käytetään mieluiten useampaa kasvilajia, jolloin mm. ehkäistään erilaisten kasvitautien leviämistä. Useammasta lajista koostuva seinä on myös näyttävämpi, ja onnistuneilla kasvivalinnoilla voidaan luoda tilaan tunnelmaa. Seinä voi olla ilmeeltään leikkisä, dramaattinen tai vaikkapa rauhoittava. Kaikki InnoGreenin viherseinien kasvit istutetaan valmiiksi toimipisteessämme, ennen kuin ne kuljetetaan asiakkaan tilaan. Lisäksi huollamme kaikkia aitojen kasvien viherseiniä säännöllisesti. Lisäpalveluna seiniin voidaan vaihtaa myös kukkivia kausikasveja tuomaan vaihtelua ja ilmettä.

Ota yhteyttä

innogreen kaari viherseinä

Suosiotaan on viime aikoina kasvattanut myös huoltovapaa sammalseinä. Sammalseinään voidaan kiinnittää stabiloituja kasveja tai lehtiä ja muita luontoelementtejä tuomaan kolmiulotteisuutta. Sammaleen alle voidaan leikata minkä muotoinen pohja tahansa, mikä mahdollistaa mm. vihreiden kirjaimien, logon tai vaikkapa maailmankartan piirtämisen seinälle. Aitojen kasvien vaatimaa valoa voidaan tuoda pimeäänkin tilaan, mutta sammaleesta ja stabiloiduista kasveista tehdyt seinät ovat hyvä vaihtoehto, kun vihreyttä halutaan esimerkiksi kattoon tai muutoin hyvin korkealle niin, että viherkasvihuollon järjestäminen turvallisesti olisi hankalaa.

Sammal on stabiloitua, mikä tarkoittaa, että elävä sammal on ikään kuin säilötty glyseriinikäsittelyllä. Stabiloituna sammal säilyttää kauniin vihreän värinsä vuosia, ei vaadi kastelua tai huoltoa ja on silti kierrätettävä sekä biohajoava. Toisaalta joskus esimerkiksi julkisissa tiloissa olevat pehmeännäköiset sammalkokonaisuudet houkuttelevat uteliaimmat kosketusetäisyydelle, minkä vuoksi stabiloidutkin elementit vaativat toisinaan paikkausta.

Tutustu referensseihimme sekä kurkkaa viisi luovaa tapaa hyödyntää viherseinää!

Vihersisustus: sammalseinä, maisemaseinä / InnoGreen

Viherseinän moduulirakenne

Viherseinärakenteemme ei ole kiinteä, vaan se koostuu useammasta moduulista. Näitä moduuleja voidaan pinota, asettaa vierekkäin tai mukailla kehikon päälle esimerkiksi lentokoneen muotoon. Viherseinä nimensä mukaisesti kiinnitetään usein seinään, mutta rakenteensa ansioista seinä voi olla myös oma erillinen liikuteltava elementtinsä. Pyörät alle ja viherseinä toimii esimerkiksi tilanjakajana.

Seinämme koostuvat kahdesta osasta: kasviosasta sekä altaasta. Kasveille varattu kouru, eli kasviosa, kiinnitetään suoraan seinän rakenteisiin. Altaan kautta kasvit saavat veden sekä tarvittavat ravinteet. Tilanteen mukaan voi altaan korvata myös vesijohtoliitännällä, jossa on magneettiventtiili, ravinneannostelija, ajastin ja paineentasaaja.

Viherseinän kasviosa

Moduulin alumiinikiskoja

Yksi moduuli on 600 mm leveä, 165 mm korkea ja 200 mm syvä. Jokaiseen moduuliin mahtuu neljä kasvia omassa SACK-kasvatuspussissansa. Moduulit valmistetaan abs-muovista Okartekilla Kaarinassa.

Moduulit kiinnitetään seinän alumiinikiskoihin, jotta kasviosio ei ole suoraan kosketuksissa seinämateriaaleihin. Kiinnityskohtaa tai muita rakenteita ei tarvitse suojata, sillä seinän vedenkierto on suljettu. Kasteluputket kiertävät moduuleiden sisällä taaten vesimäärän jakautumisen tasaisesti jokaiseen moduuliin.


Moduulin kastelujärjestelmä

Takaamme suljetun vesikierron. Käytännössä tämä tarkoittaa, että seinästä ei pääse valumaan vettä kasvien lehtiä tai seinämateriaaleja pitkin.

Veden kierrättämiseen eli kasteluun on kaksi vaihtoehtoa:

1. Altaan sisään sijoitettava pumppu pumppaa kerran viikossa vettä ja ravinteita kasveille. Kasteluaika voidaan säätää tapahtuvaksi, kun se ei häiritse tilassa oleskelevia tai työskenteleviä. Altaassa oleva suodatin kierrättää sekä hapettaa vettä, jotta siihen ei kasvaisi ei-toivottuja bakteereja.

Kastelun yhteydessä ylimääräinen vesi palaa takaisin altaaseen, jolloin vettä ei mene hukkaan. Jos pumppu jostain syystä jäisikin päälle, se ei kuluta ylimääräistä vettä.

2. Kasviseinä liitetään vesijohtoverkostoon. Kasviseinälle lasketaan lämpötilaltaan haaleaa vettä ajastimen ohjaaman magneettiventtiilin läpi. Putkiasennukseen liitetään ravinneannostelija, joka huolehtii automaattisesti veden ravinnepitoisuudesta. Lisäksi kasviosion alle tehdään viemäriliitäntä, jonne ylimääräinen kasteluvesi johdetaan kerääjän avulla.

 

Jokapaikan viherseinä

Keväällä 2023 viherseinävaihtoehtomme laajenevat uuden viherseinämallin myötä. Uunituore malli rakentuu samoista moduuleista kuin muutkin InnoGreenin viherseinät. Viherseinästä on kuitenkin riisuttu teknologiaa, kuten säiliöt, pumppu ja muut järjestelmät ja kasveista huolehditaan kastelemalla ne manuaalisesti huollon yhteydessä, joka tapahtuu 2-3 viikon välein. Uuteen malliin voi valita samoja kasveja kuin ennenkin, joten haaveistaan ei tarvitse tinkiä. Samalla sen voi rakentaa niin ulos kuin sisällekin.

Yksinkertaisuuden ansiosta viherseinä on paitsi kevyempi rakenteeltaan, myös kevyempi kustannuksiltaan. Nyt viherseinä mahtuu pienemmän koon lisäksi pienempään budjettiin. Yksinkertaistaminen mahdollistaa viherseinän käyttämisen uusin tavoin – se voidaan esimerkiksi nostaa taulun lailla seinälle, sillä ilman vesisäiliötä se on riittävän kevyt eivätkä putket tee kokonaisuudesta kömpelöä. Uuden viherseinän myötä kasvit saadaan ilahduttamaan yhä haastavampiin tiloihin ja luovuus saa kukoistaa entistä enemmän.


Viherseinän kasvit

Hydroviljelyssä kasvit kasvavat puhtaasti leca-sorassa täysin ilman multaa. Tämä tehostaa kasvien ilmanpuhdistusominaisuuksia, sekä eliminoi multaan liittyviä terveyshaittoja, kuten homeitiöiden leviämistä. Puolihydroviljelyssä kasvi istutetaan multapaakkuineen epäorgaaniseen kasvualustaan.

Seinän kasveja valittaessa huomioidaan aina mahdollisimman tarkasti toiveet sekä tilan tunnelma. Lopullinen kasvivalinta tehdään toimittajan ehdotuksen pohjalta. Lue lisää kasvien valintaprosessista.

Valaistuksena käytämme uusimman teknologian LED-valaisimia, joiden käyttöaika on hyvin pitkä. Polttimon spektri vastaa päivänvalon spektriä, jolloin kasvit saavat tarvitsemaansa oikeanlaista valoa samalla korostaen kasvien näyttävyyttä.

Viherseinän sähkönkulutus

65 W pumppu 1h/kk käytössä eli 15 min viikossa0,065 kWh/kk
5,5 W Biofilter 24/7 käytössä kuluttaa3,96 kWh/kk
2x50W LED 12h / päivä54.425 kWh/kk
Yhteensä nämä kaikki kolme kuluttavat siis 58,45 kWh/kk.
Vesijohtoliitännässä ainoa sähkökulu on valaisimet.

Kehittämämme kasvatusjärjestelmä on markkinoiden energiatehokkain sekä vettä säästävin. Seinä on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Kasviseinän tekniikalle on myönnetty EU-patentti (pantenttinumero 2894965).


InnoGreen suojelee sademetsää 1000 neliömetriä jokaista myytyä kasviseinäneliömetriä kohden World Land Trustin kautta. Asiakkaalle toimitetaan tästä virallinen sertifikaatti.

innogreen viherseinä

Viimeisimmät blogikirjoitukset aiheeseen liittyen

InnoGreenin viherseinät palveluna

27.02.2024

Viherseinät ovat ehdottomasti suosituin tuotteemme ja vuosien mittaan erilaisten viherseiniemme valikoima on laajentunut. Tänä päivänä kaikki viherseinämme ovat saatavilla joustavana vuokrapalveluna. Onkin sopiva aika esitellä kaikki mallimme pienimmästä suurimpaan!

Suomalaisen koivun ja viherkasvien kaunis liitto – InnoGreen laajentaa Koivu-tuoteperhettä

08.09.2023

Yksinkertainen on kaunista, kun InnoGreenin Koivu-tuoteperhe kasvaa kolmella uutuudella: näyttävillä sammal- ja jäkälätauluilla, näppärällä tilanjakajaruukulla, joka on mitoitettu hyllyjen päälle ja ikkunalaudoille, sekä koivurunkoisella viherseinällä. Suositut, tilaustyönä valmistuvat Koivu-tuotteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa suomalaisesta koivuvanerista. Kauniit, funktionaaliset ja vastuullisesti valmistetut Koivu-sarjan ruukut, tilanjakajat, taulut ja viherseinät sopivat designinsa ja värivaihtoehtojensa puolesta monenlaiseen tilaan ja sisustukseen. Uniikeista vihersisustuksen ratkaisuista ja tuotteistaan tunnettu InnoGreen pyrkii uudistamaan viheralaa tuoden markkinoille vastuullisempia vaihtoehtoja nauttia vihreydestä urbaanissa ympäristössä oli kyse sitten sisä- tai ulkotilasta.

Viherseinät hyvinvointia edistämässä – kevyemmällä viherseinällä hyödyt jokaiseen tilaan

28.04.2023

Me InnoGreenillä uskomme viherkasvien voimaan edistää hyvinvointia ja haluamme tuoda ne saataville jokaiseen tilaan. Siksi suunnittelimme uuden, kevyemmän viherseinämallin, joka täydentää modulaarisen viherseinämme mahdollisuuksia.

Ota yhteyttä

Katja Kankkunen

Katja Kankkunen

Asiakasvastaava, Vihersisustus, Itä-Suomi

050 472 2986

Kirsi Hänninen

Kirsi Hänninen

Vihersisustus

040 451 6565

Sami Vainionpää

Sami Vainionpää

Myyntijohtaja

050 566 6566

Anne Ollila

Anne Ollila

Vihersisustus, Tampere ja muu Suomi

050 569 5262

Vihersisustuspalvelut