Sivustollamme käytetään evästeitä (cookies). Analysoimme evästeiden avulla kerättyjä kävijätilastoja ja tietoja voidaan käyttää mainonnan kohdentamiseen muilla sivustoilla.
Voit halutessasi myös kieltää seurannan ja evästeiden käytön. Lisätietoja
Jos Anne Ollilan 20 vuoden ura InnoGreenillä tulisi tiivistää yhteen lauseeseen, voisi se kuulua näin: Matka nurkkaruukuista hyvinvointia luoviin viherkeitaisiin. Pitkän uransa aikana Ollila on suunnitellut ja myynyt vihersisustusta satoihin, ellei tuhansiin, kohteisiin. Nyt hän kertoo, miten viherala on muuttunut näiden vuosien aikana ja miltä tuleva hänen silmissään näyttää.
”Olin lapsesta asti haaveillut puutarhurin työstä. Kun tämä haave toteutui reilu parikymmentä vuotta sitten aikuiskoulutuksen kautta, olin niin onnellinen. Urani alkuaikoina muun muassa huolsin kasveja, kunnes sattuman kautta esihenkilöni huomasi piilevät myyntitaitoni”, Ollila muistelee ensimmäisiä hetkiään InnoGreenillä. Paljon on muuttunut, mutta intohimo vihreyteen on säilynyt. Ollila suunnittelee ja myy vihreyttä ympäri Suomen InnoGreenin Tampereen toimipisteeltä käsin.
Viherkasvien myynti 2000-luvun alussa vaati aktiivista kenttätyötä, kirjaimellisesti. Uusia potentiaalisia kohteita bongattiin tienvarsikylteistä ja numeroita etsittiin puhelinluettelosta. Tänä päivänä digitaaliset työkalut ovat monipuolistaneet ja tehostaneet sekä suunnittelu- että myyntityötä. Työssään Ollila laatii runsaasti visuaalisia suunnitelmia ja havainnekuvia sekä yksityiskohtaiset listat tarvittavista kasveista ja ruukuista.
Ollila muistelee, kuinka alkuaikoina myytiin sitä, mitä varastossa sattui olemaan. Kasvivalikoima oli suppea, ruukkuvalikoima sitäkin suppeampi. Viherseinien myötä kasvivalikoima laajentui ja lisäksi markkinoille tuotiin esteettisempiä design-ruukkuja. Kasveja ja ruukkuja tilattiin tarpeeseen ja valikoima monipuolistui. Toteutuksissa lähdettiinkin liikkeelle siitä, millaista tunnelmaa halutaan eikä siitä, mitä varastosta löytyi.
”Alkuaikoina myimme kirjaimellisesti ruukun tai pari nurkkaan. Saatoimme myydä maakuntiin kertaluontoisesti esimerkiksi silkkikasveja. Noin kymmenen vuotta sitten viherseinät olivat suuri mullistus, kun vihreys nousi lattialta seinille. Viherseinien myötä koko ala muuttui”, Ollila kuvailee, ”yksittäisten ruukkujen sijaan aloimme myymään kokonaisuuksia. Toteutukset olivat yhä kunnianhimoisempia ja näyttävämpiä. Yleinen kiinnostus vihreyttä kohtaan kasvoi ja alettiin laajemmin ymmärtämään viherkasvien vaikutuksia hyvinvointiin sekä viihtyisyyteen. Tänä päivänä teemme tiivistä yhteistyötä suunnittelijoiden ja arkkitehtien kanssa ja luomme upeita kokonaisuuksia, suorastaan viherkeitaita. Asiakkuudet ovat pitkäkestoisempia, kun aitojen kasvien kokonaisuuksia myydään tai vuokrataan huollon kera.”
Ollila arvioi, että viherala tulee kasvamaan entisestään ja digitaaliset työkalut ja uutuuksien monikanavainen markkinointi siivittävät edelläkävijöiden kasvua. Edes etätöihin siirtyminen ei ole hiljentänyt viherkasvien kysyntää, päinvastoin. Toimipisteisiin ja työskentelytiloihin panostetaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Yrityksen tilat ovat kohtaamispaikkoja ja osaajia houkutellaan paikalle viihtyisyydellä. Kasvit toivottavat vieraat tervetulleeksi jo pihalla sekä sisäänkäynneillä. Yhteiset tilat ovat tyylikkäitä ja vehreitä, hyvinvointia sekä vihreitä arvoja korostavia.
Vielä parikymmentä vuotta sitten suuri osa myydystä vihreästä oli silkkikasvia. Aidoista kasveista koostunut InnoGreenin modulaarinen viherseinä lisäsi aitojen kasvien kysyntää ja kasvien kaveriksi myytiin myös valoa sekä yhä useammin ammattimaista viherkasvihuoltoa. Alkuvuonna 2023 InnoGreen lopetti silkkikasvien myynnin kokonaan. Muutos oli iso ja tärkeä askel kohti kestävämpää viheralaa. Muovin tilalle InnoGreen toi stabiloidut kasvit.
Kasvien lisäksi InnoGreenillä huomiota on alettu kiinnittämään myös kasvien koteihin, eli ruukkuihin. Ruukun valmistuksen ja pitkän matkan vastuullisuudesta on haastavaa varmistua, ja siksi InnoGreen lanseerasi kotimaiset Koivu-ruukut vuonna 2022. Koivu laajentui syksyllä -23, kun tuoteperheeseen saapuivat Koivu-viherseinä sekä Koivu-sammaltaulut.
”Tällä hetkellä toivotaan runsaasti sammalta. Sammalta kysytään yhtä paljon ellei jopa enemmän kuin viherseinää. Sammal on monipuolinen ja huoltovapaa, joten tietyissä kohteissa sen käyttö onkin perusteltua. Stabiloiduilla kasveilla myös sammalpintaa voidaan elävöittää ja tehdä mielenkiintoisia yksityiskohtia”, Ollila kertoo.