Scandic Helsinki Hub toivoi uuteen hotelliinsa näyttävää vehreyttä ulkoa sisälle. Viherratkaisuilla haluttiin tiloihin viihtyisyyttä sekä modernia, business-henkistä tunnelmaa. InnoGreen suunnitteli ja toteutti kokonaisvaltaisesti vihreyden sisälle ja ulos, asiakkaan toiveet tarkasti huomioiden.

Vanha kirjapaino Helsingin keskustassa muuttui urbaaniksi hotelliksi Scandic Helsinki Hubin muuttaessa tiloihin syksyllä 2022. Hotellin ominaislaatuisen ilmeen rakentavat loftmaiset huoneet eikä coworking-tilojakaan ole unohdettu. Olimmekin innoissamme, kun pääsimme suunnittelemaan vihertoteuksen sekä sisä- että ulkotiloihin tähän tunnelmalliseen 1920-luvun rakennukseen.

Kasvit säväyttävät hotellin vieraat jo ulko-ovella

Kun suurta kokonaisuutta lähdettiin tekemään, oli kyseessä luonnollisesti pitkä rupeama. InnoGreenin pihapuolen suunnittelusta vastasi Johanna Murto ja sisäpuolen vihersisustuksen loi Kirsi Hänninen. Vaikka kumpikin osuus toteutettiin omina kokonaisuuksinaan, työstettiin suunnitelmaa asiakkaalle yhdessä.

”Pähkäilimme ensin yhdessä Kirsin kanssa, mitä meillä on tarjota ja pallottelimme ajatuksia. Yhteisistä ideoista syntyi ehdotus asiakkaalle. Yhdessä tekemisen hienous on se, että toiselta saa hyviä ideoita ja uusia näkemyksiä”, kertoo Johanna.

Prosessissa tehtiin tiivistä yhteistyötä InnoGreenin ja Scandic Helsinki Hubin väen kanssa niin etänä kuin paikan päälläkin. Scandic Helsinki Hubin sisustussuunnittelija oli jo aloittanut suunnitelmaa myös vihersisustuksen osalta miettimällä paikkoja kasvillisuudelle, mutta kohteessa luotettiin InnoGreenin rautaiseen ammattitaitoon oikeanlaisten ruukkujen ja kasvien valinnassa. Esimerkiksi monivuotisille kasveille tarvittiin suuret ruukut mittatilauksena, jotta kasvit kukoistavat pitkään. Sen lisäksi suunnittelussa tuli ottaa erityisesti huomioon, millaiset kasvit menestyvät varjoisalla sisäpihalla.

Vieraan saapuessa Scandic Helsinki Hubiin, vihreys kohtaakin kävijän jo heti sisääntulon luona sekä koristaa upeaa sisäpihan terassia. Ulkona ja terassilla kasvit valikoitiin huolellisesti kestämään suomalaisia sääolosuhteita. Siinä missä sisääntulon luona hyödynnettiin sekä kausi- että monivuotisia kasveja, sisäpihalle suunniteltiin pelkästään monivuotisia kasveja. Monivuotisten kasvien etu on, ettei niitä tarvitse vaihtaa vuodenaikojen tai vuosien vaihtuessa. Toisaalta sisääntulon yhteydessä hyödynnetyt kausikasvitkaan eivät tarkoita sitä, että niitä tarvitsee vaihdella jatkuvasti vaan oikein valittuna ainoastaan tarpeen mukaan. Toteutuksesta löytyykin esimerkiksi ikivihreitä kääpiövuorimäntyjä ja grönlannin hanhikkia sekä rusokirsikkaa.

”Pihan lähtökohtana oli tehdä toteutus, jonka vihreydestä tulee vau-fiilis. Erityisen pidetty on keskellä pihaa oleva pyöreä penkki, jonka keskellä kasvaa puu”, Johanna kertoo.Modern hotel yard with plants.

Scandic Helsinki Hub on näyttävän vehreä hotelli

Yhteistyön hedelmät näkyvät myös siirryttäessä sisätiloihin, sillä vihertoteutus jatkuu vehreänä ja runsaana myös sisätiloissa. Vihersisustus tuo viimeisen silauksen tapahtuma- ja työskentelytiloihin, jotka aukeavat avoimena osittain lasisen katon ja seinien ansiosta. Huomio kiinnittyy esimerkiksi näyttäviin kolibrikukkiin ja erilaisiin viherkasvien sommitelmiin.

”Halusimme vihersisustuksen avulla tuoda sisätiloihin viihtyvyyttä ja modernia business-henkisyyttä, vaikka kyseessä on hieno vanha rakennus. Kupari, tai ruosteinen corten-teräs ruukuissa on vahva elementti tiloissa, ja siitä lähdimmekin liikkeelle suunnittelun kanssa. Näin onnistuimme luomaan yhtenäisyyttä ja toisaalta eri tasoihin sijoitettujen sekä erikokoisten kasvien avulla tiloihin luotiin mielenkiintoa katseelle”, kertoo Kirsi sisätilojen vihersisustuksesta.

Joskus kohteissa tulee yllätyksiä liittyen esimerkiksi tilaan, kalustukseen tai vaikkapa valon määrään.

”Meidän vahvuutemme InnoGreenillä on, kuinka myös mukaudumme tarpeen vaatiessa muutoksiin. Uudet ratkaisut keksitään muitta mutkitta ja on hienoa, miten meillä tekijät osaavat elää yllätysten mukaan ja niihin vastataan aina ketterästi ammattitaidolla”, pohtii Kirsi.

Hotellin tiloihin tuotiin vihreää sen monissa muodoissa, jotta pystyttiin takaamaan asiakkaan toiveiden mukaisesti upea vihreys joka puolelle. Esimerkiksi ikkunalaudoille sijoitettiin ihastuttavia kolibrikukkia ja peikonlehtiä sekä korkeassa tilassa kaiteilta kauniisti alaspäin kasvavat köynnökset nostavat vihreyden uudelle tasolle. Lounge-alueelle sijoitettiin suuria kasveja ja sen lisäksi vihreää tuotiin lasitetulle terassille, jossa asiakkaat voivat tuntea olevansa melkein ulkona ja tila on yhtenäistä lasiseinistä avautuvan pihan kanssa.

A table with plants in the middle and a cozy lounge space.

”InnoGreen toi viimeisen silauksen kauniiseen hotellimiljööseen”

Viherkasvit eivät hotelli- ja työskentely-ympäristössä lisää pelkästään viihtyisyyttä, vaan niillä on tutkimusten mukaan lukuisia muitakin hyötyjä. Runsas vehreys parantaa esimerkiksi akustiikkaa ja lisäksi viherkasvit parantavat tutkitusti mielialaamme, rauhoittavat mieltä ja saavat rentoutumaan. Kontakti luontoon laskee stressitasoja sekä alentaa verenpainetta, joten kasvit sopivat paremmin kuin hyvin niin työskentely- kuin myös rennon viihtymisen miljööseen. Siksi myös Scandic Helsinki Hub halusi ammattitaidolla luodun vihersuunnittelun tiloihinsa, joka kestää aikaa ja käyttöä.

”Yhteistyö Innogreenin suunnittelijoiden Kirsin ja Johannan kanssa sujui joustavasti ja meidän näkemyksiämme kuunneltiin. Meidät otettiin myös hienosti mukaan ideointiin ja saimme luotua eri tiloihin näyttäviä kokonaisuuksia kasveista. Lopputulos toteutettiin juuri toivotulla tavalla,” kertoo hotellinjohtaja Outi Hanhijärvi.

 

Kaipaatko avaimet käteen -pakettia vihertoteutukseen? Ota yhteyttä myyntiimme, ja yhdistämme ammattilaiset luomaan yhtenäisen kokonaisuuden sisä- sekä ulkotiloihin!

Myynti ja suunnittelu

Myynti ja suunnittelu

– 010 583 3595