Pihoista on tullut toinen olohuone. Samalla, kun pihalla rentoudutaan, siellä myös harrastetaan, leikitään, laitetaan ruokaa ja seurustellaan. Hyvin suunniteltu piha on käyttäjiensä näköinen niin ominaisuuksiltaan kuin ylläpitovaatimuksiltaan.

Yhä useampi toivoo kaunista ja helppohoitoista pihaa, jossa voisi nauttia vapaa-ajasta melkein vuoden ympäri. Materiaali- ja kasvivalinnoissa halutaan huomioida oman maun lisäksi myös ekologisuus ja esimerkiksi pölyttäjät. Kun pihan vaatimuslista kasvaa, on pihaprojekti syytä aloittaa ammattimaisesta pihasuunnitelmasta.

”Pihasuunnitelma auttaa hahmottamaan, millaiset ratkaisut omassa pihassa ovat mahdollisia. Suunnitteluvaiheessa huomioidaan toiveet toiminnallisuudesta ja ulkoasusta. Halutaanko runsaasti vihreyttä, vesielementtejä vai kenties suuri terassi. Suunnitelman avulla saa selkeämmän käsityksen, millaiseen muutokseen oma budjetti riittää. Toteutuksen kilpailutus helpottuu ja urakasta saatavien tarjouksien vertailu on helpompaa”, kertoo Johanna Murto InnoGreenin pihamyynnistä.

innoreen green stop piha

Jaksota pihaurakka useammalle vuodelle

Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla. Pihasuunnitelman avulla voi pihan muutostöitä edistää myös osissa. Aloita siitä, mikä on juuri nyt tärkeintä.

 ”Pihasuunnitelman todellinen hyöty tulee siinä, että haaveet muuttuvat suunnitelmiksi”, Johanna sanoo, ”Piirrokset auttavat hahmottamaan pihan kokonaisuutena sekä myös priorisoimaan, mikä on juuri nyt tärkeintä ja mitä muutoksia voidaan tehdä vaikka vasta ensi kautena. Jaksotusta tehdään joskus budjettisyistä, joskus siksi, että osa pihasta halutaan saada pikaisesti jo käyttöön.” 

Ideointi saattaa lähteä liikkeelle yksittäisestä toiveesta, kuten katoksesta, josta kokonaisuutta lähdetään hahmottelemaan. Käyttäjien mukaisesti pihalle suunnitellaan omat alueensa rauhoittumiselle, aktiivisuudelle sekä yhteiselle ajanvietolle tai vaikkapa etätyöskentelylle. Nämä on myös sijoitettava, rajattava tai yhdistettävä toisiinsa käytännönläheisesti.

Alueellisen suunnittelun lisäksi mietitään muun muassa materiaaleja, kasvivalintoja, kulun ohjausta, pihan hoitoa ja huoltoa sekä valaistusta. Suunnittelemme pihasi turvalliseksi, ympärivuotiseksi ja viihtyisäksi sekä helpoksi huoltaa ja ylläpitää. Huolellinen pihasuunnittelu kannattaa, jotta pihasta tulee tarpeiden mukainen ja lopputulos kestää sekä aikaa että katseita.

Pyydä tarjous pihasuunnittelusta!

Johanna Murto

Johanna Murto

Pihamyynti – – 050 431 5422