Sivustollamme käytetään evästeitä (cookies). Analysoimme evästeiden avulla kerättyjä kävijätilastoja ja tietoja voidaan käyttää mainonnan kohdentamiseen muilla sivustoilla.
Voit halutessasi myös kieltää seurannan ja evästeiden käytön. Lisätietoja
Turussa sijaitseva Mehiläinen NEO sai vihreää ilmettä, kun aulatilaan räätälöitiin näyttävä kasviseinä. Seinille sijoitettu vihreys säästää lattiatilaa, mikä oli etenkin tarpeen ahtaassa aulassa. Aulakaapin molemmin puolin sijoitetut viherseinät yhdistyvät kaapin päältä sammaleella. Kruununa toimii viherseinässä leijuva logo. Sisääntulosta tuli kertaheitolla uusi.
Mehiläinen NEO:n toimipisteeseen toivottiin runsasta vihreyttä. Kasveja tiloista löytyi jo, mutta toiveena oli tällä kertaa kasviseinä. Kasviseinän sijoituspaikaksi valikoitui aulan vastaanottotiskin takana ollut kapea tila. Näin seinä tervehtii heti sisääntulijaa. Sijoituspaikka vaati kuitenkin hieman luovuutta. Aulassa tarvittiin myös säilytystilaa, joten viherseinän oli rakennuttava kaapin ympärille. Lopulta päädyttiin toteuttamaan kaksi viherseinää, jotka yhdistyvät kaapin yläpuolella olevalla sammalseinällä.
Räätälöitävän viherseinän ansiosta tilaan saatiin enemmän viherseinää kuin Mehiläinen NEO:ssa osattiin edes odottaa.
”InnoGreenin viherseinien moduuleissa oli enemmän valittavaa kokojen suhteen. Saimme tilaan enemmän viherseinää kuin kilpailijalla oli tarjota. Sammalseinä teki kokonaisuudesta eheän ja vihreän. Lisäksi logon sijoittaminen sammalseinään oli huippu juttu ja siitä tuli todella hieno,” kertoo Mehiläinen NEO:n palvelupäällikkö Jatta Välimäki.
Mehiläisen viherseinää huolletaan kahden viikon välein, jotta kasvit pysyvät vehreinä ja hyvinvoivina. Oikein huollettuna kasvit ovat turvallisia ja sopivia myös korkean hygienian tiloihin, eikä mullastakaan tarvitse stressata. Vihreys muuttikin tilan ilmapiiriä melkoisesti.
”Usein kliinisiksi ympäristöiksi koetut sairaalat ja lääkärikeskukset muuttuvat vihreyden myötä kutsuvammiksi ja levollisiksi paikoiksi. Tilan halutaan viestivän, että täällä sinusta pidetään huolta. Kipeän ja vuoroaan odottavan potilaan olo voidaan tehdä huomattavasti mukavammaksi, kun tilan viihtyisyyttä parannetaan,” kuvailee InnoGreenin Turun seudun myynnistä vastaava Lasse Ruohomäki.
Haaveena kasviseinä? Ota yhteyttä!