Sivustollamme käytetään evästeitä (cookies). Analysoimme evästeiden avulla kerättyjä kävijätilastoja ja tietoja voidaan käyttää mainonnan kohdentamiseen muilla sivustoilla.
Voit halutessasi myös kieltää seurannan ja evästeiden käytön. Lisätietoja
Viimeisin Big Brother -talo suunniteltiin ja rakennettiin Kauppakeskus Rediin, Helsingin Kalasatamaan. Meillä oli ilo ja kunnia olla mukana tuomassa taloon vihreyttä kasviseinien muodossa. Vuokraamme räätälöitävää viherseinäämme myös lyhytaikaisiin tilaisuuksiin ja tempauksiin. Viherseinät ovatkin oivallinen tapa luoda tunnelmaa ja ne auttavat erottautumaan massasta. BB-talossa kasviseinät ovatkin asustaneet jo melkein 10 viikkoa, jolloin tiimimme on myös vastannut seinien huollosta.
Itsellään seisova viherseinämme on räätälöitävissä haluttuun muotoon ja kokoon. Kasviseinä on mahdollista ostaa omaksi tai vuokrata. Viherseinän voi vuokrata esimerkiksi tapahtumaan, messuille tai vaikka pidemmäksi aikaa toimistolle. Lyhyissä, yhdestä neljään päivään kestävissä tempauksissa seinä ei vaadi huoltoa taikka sähköä. Pidempiaikaisia vuokrauksia varten tarvitaan virtalähde seinän kasvivaloille sekä vesipumpulle. Huollamme myös vuokraseiniämme noin kahden viikon välein, jotta seinät olisivat edustavat ja vihreät koko vuokrakauden läpi. Huoltajamme tarkistaa kasvien kunnon, siistii mahdolliset kuolleet lehdet, vaihtaa kasveja tilanteen niin vaatiessa sekä antaa kasveille vettä, ravinteita ja rakkautta.
Kasviseinä on helppo keino erottautumiseen. Vuokraseinien kasvit valitaan toiveiden mukaisesti – löytyy niin väriä, näyttävyyttä kuin kolmiulotteisuuttakin. Kasvivalintoihin vaikuttaa myös vuokra-aika sekä tila, jonne seinä rakennetaan. BB-talon päiväkirjahuone oli kohteena poikkeuksellinen.
”Päiväkirjahuone oli kuuma ja kostea. Suurin osa kasveista viihtyi kosteassa hyvin, kunhan alkujärkytykseltään olivat asettuneet kodiksi. Osa kasveista vaihdettiin ensimmäisten viikkojen aikana, sillä kaikille runsas kosteus ei sopinut. Finaalin jälkeen BB-talon seinien kasvit pääsevät uuteen kohteeseen toisaalle, jolloin niillä on taas totuteltavaa uusiin olosuhteisiin”, kertoo BB-talon seiniä huoltanut Katja Kannas-Rosenius.
Pimeässä päiväkirjahuoneessa oli tärkeää huolehtia viherseinien riittävästä valaisusta. Aina kun kamera ei käynyt, kasvien omat valot laitettiin päälle, jotta kasvit saivat valoa 12 tuntia joka päivä. Kasvit huollettiin perjantaiaamuisin kello 6, kun asukkaat vielä nukkuivat. Huollon yhteydessä vaihtuivat myös InnoGreenin kuplaterveiset.
Kuten pysyvienkin kasviseinien myös vuokrattavien seinien suunnittelu ja toteutus lähtee liikkeelle tilan käyttäjistä sekä olosuhteista. Pienempiä vuokraseiniä toteutamme noin kahden viikon sisällä. Erikoisemmat kohteet tai toiveet vaativat enemmän valmisteluaikaa, jotta toivotut kasvit kasvivaloineen ehditään tilata, seinän muoto ja koko suunnitella sekä seinä rakentaa kohteeseen. Suurten seinien rakennus tapahtuu usein öisin, jotta kohdetila olisi mahdollisimman hiljainen ja rakentaminen ei häiritsisi tilan normaalia käyttöä.
Pyrimme aina sijoittamaan kasvit vuokrauksen jälkeen uusiin kohteisiin. Osa kasveista saattaa päätyä varakasveiksi huollon käyttöön. Lyhyiden tempausten yhteydessä on myös mahdollista jakaa kasviseinän kasvit tapahtumavieraille tai yrityksen työntekijöille.