Sivustollamme käytetään evästeitä (cookies). Analysoimme evästeiden avulla kerättyjä kävijätilastoja ja tietoja voidaan käyttää mainonnan kohdentamiseen muilla sivustoilla.
Voit halutessasi myös kieltää seurannan ja evästeiden käytön. Lisätietoja
Helsingin keskustakirjasto Oodi on saanut valtavaa mediahuomiota myös kansainvälisesti. Oodista tekee merkittävän sen kaunis, luonnonmukainen arkkitehtuuri ja tilasuunnittelu. Kun pääsimme mukaan toteuttamaan Oodin vihersisustusta, tiesimme, että kyseessä on erikoistapaus.
Keskustakirjasto Oodia voisi kutsua koko kaupungin olohuoneeksi. Siellä vietetään aikaa, viihdytään, rauhoitutaan. Oodi on lukemisen sekä hyvinvoinnin kehto ja upea kokonaisuus pienintä mietittyä yksityiskohtaa myöden. Helsingin keskustakirjaston suunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto ALA.
Oodi on hieno taidonnäyte biofilisesta suunnittelusta. Biofilialla viitataan ihmisen tarpeeseen olla yhteydessä luontoon ja elämään sen eri muodoissa. Luonto saa meidät voimaan paremmin hetkessä sekä pidemmällä aikavälillä. Biofilisessa suunnittelussa huomioidaan muun muassa sosiokulttuuriset odotukset ja normit, terveydelliset olosuhteet ja tilan käyttäjät sekä miten tila koetaan ja kauanko siellä vietetään aikaa. Suunnittelua ohjaa luonnon terveysvaikutusten kokonaisvaltainen ymmärtäminen ja hyödyntäminen. Keskiössä ovat ihminen ja ihmiselle luontainen suhde luontoon.
Oodissa luonnonmukaisuus näkyy selkeästi tilan materiaaleissa ja pehmeissä muodoissa sekä arkkitehtuurissa. Valoa tulvivassa tilassa luonto on läsnä ja siirtyminen paikasta toiseen on loogista. Toimitimme Oodiin yhteensä 9 kpl Bucida bucerasta, eli sarviketapania, sekä kaksi viherseinää, joista toinen sijoitettiin mietiskelytilaan ja toinen henkilökunnan tilaan.
Idea katseenvangitsevista puista lähti arkkitehti Heikki Ruoholta. Puulajike valittiin tarkkaan, sillä puilta toivottiin näyttävyyden lisäksi myös ilmavuutta. Väliamerikasta kotoisin oleva Bucida buceras valikoitui muun muassa herkkien ja pienten lehtiensä sekä siron runkonsa vuoksi. Puut ovat vehreitä ja suuria olematta kuitenkaan raskaita ja peittäviä.
Sarviketapanien tuominen Oodiin oli rohkea ja vaativa projekti, sillä suurten puiden kuljettaminen ja istuttaminen vaatii tarkkaa suunnittelua ja huolellisuutta. Puut tuotiin Oodin edustalle rekoin, josta ne lensivät nosturin kyydissä ikkunasta sisään kolmanteen kerrokseen. Puut istutettiin massiivisiin ruukkuihinsa paikan päällä.
”Rakensimme puita varten erikoistelineen, jotta puut saatiin turvallisesti nostettua kolmanteen kerrokseen. Noston piti tapahtua sujuvasti ja nopeasti, sillä ulkona oli todella kylmä. Ei siinä kasvit kauaa selviä hengissä”, kertoo viherasentaja Teijo Tiainen, ”lämpötilan piti olla kohdallaan myös kuljetuksen aikana Hollannista Suomeen. Bucida buceras pärjää noin 15 asteessa, mutta tipahdus 10 asteeseen on jo suuri riski. Talviaikaan kasvien kuljetukset täytyy aina aikatauluttaa ja suunnitella todella tarkkaan.”
Lennättämisen jälkeen puut kuljetettiin istutuspaikalle. Normaalisti istutamme kasvit InnoGreenin tiloissa. Oodin puut päätettiin kuitenkin istuttaa vasta paikan päällä haastavan kuljetusprosessin vuoksi.
”Kolmannessa kerroksessa jokainen puu istutettiin ruukkuihinsa neljän viherasentajan voimin. Puut painoivat noin 150 kiloa ja suuria juuria varten oli varattu massiiviset noin kuution kokoiset ruukut. Yhdeksän puun istuttaminen vei 150 säkkiä multaa ja puut saivat kukin 50 litraa vettä”, viherasentaja Sami Karppinen kuvailee istutusvaihetta, ”suunnitteluvaiheessa oli huomioitava myös, että ruukun paino jakautuu tasaisesti, sillä tilan rakenne pystyi kantamaan maksimissaan 400 kiloa per neliömetri. Yksittäinen puu ruukkuineen ja multineen jäi juuri alle 400 kilon.”
Talviaikaan asentamisen haasteisiin lukeutuu kylmän sään lisäksi myös pimeys. Eksoottisesta maasta kotoisin olevat puut tarvitsevat valoa jopa 12 tuntia päivässä. Oodin puut saavatkin pian omat kasvivalonsa, jotta ne menestyisivät kirjastossa mahdollisimman hyvin.